SaPKo haastaa Jokipoikien hurjan vieraspelisaldon

MESTIS / Ennakko
SaPKo on keikkunut kärjen tuntumassa läpi kauden.
Kuva © Antti Varonen
Paikalliskamppailun henkeä aiemmin kuluvalla kaudella esittäneet SaPKo ja Jokipojat kohtaavat keskiviikkona Talvisalossa. Tällä kertaa roolit ovat vaihtuneet: joensuulaiset majailevat sarjataulukossa korkeammalla ja savonlinnalaisjoukkue seuraa perässä.

SaPKo päätti pari sijaa sarjataulukossa verottaneen kolmen ottelun tappioputkensa vierasvoitoilla LeKistä ja TUTOsta. Ottelujen teemana olivatkin totutusti maalijuhlat, joten tappioputken aikana nähdyt maalittomat pelit jäänevät jatkossa harvinaisuudeksi.

Jokaisessa pelaamassaan ottelussa pässipaidoille mahdollisuuden voittoon antanut Oskari Setänen torjuu tällä hetkellä sopimusseurassaan TPS:ssä, joten SaPKon maalivahtiosasto on jälleen entisellään. Olli Kälkäjän ja Antti Leskisen tilastot eivät kuitenkaan mairittele: Kälkäjä on päästänyt peräti 3,54 maalia ottelua kohden ja Leskinen 2,9. Kumpikaan ei näytä kykenevän ottamaan ykkösmaalivahdin paikkaa itselleen.

SaPKo onkin kaapinut voittonsa hyökkäystehoillaan ja yhteen palanneen ketjun Janne Kumpulainen-Joonas Toivanen-Tomi Wilenius ansiosta. TPS-laina Teemu Lämsä on puolestaan tehnyt kolmessa edellisessä ottelussa kaksi maalia ja päässyt entistä paremmin mukaan Mestis-rytmiin. 

Savonlinnalaisten alakerta sai viime viikolla Lasse Tiilikaisen sairastuvalta takaisin, joten päävalmentaja Pasi Räsäsellä on parempi mahdollisuus pelaajien kierrättämiseen. Markus Kojo on tuonut vastaavasti lisää kaivattua jämäkkyyttä.

Hyökkääjä Teemu Lepaus on pelikieltonsa vuoksi poissa Jokipojat-ottelun ohella myös lauantain kamppailusta KeuPaa vastaan.

Vieraspelaaminen joensuulaisten syömähampaana

Jokipojat sai viime viikolla käännettyä heikkojen kotiotteluidensa kurssia, kun joukkue kaatoi sekä KeuPan että RoKin päästämättä maaliakaan. Voittoja edelsi kuitenkin tappio Hermekselle, jota joensuulaiset olivat askeleen jäljessä. Lauantain ottelu rovaniemeläisiä vastaan oli ärjypaidoilta sen sijaan ylivoimainen näytös, eikä maalivahti Samuel Jukurille kertynyt torjuttavaa kuin 12 laukauksen verran. 

Puolustaja Esa Lehikoinen ja hyökkääjä Ossi Pellinen miehittivät joukkueen sairastupaa. Jesse Jormanaisen, Samu Pitkäsen ja Oula Uskin tähdittämä ykkösketju sekä Lehikoisen aukkoa paikannut Jere Niemelä täyttivät tehtävänsä kuitenkin kunnialla.

Joensuulaisten ylivoima on takkuillut pitkin kautta, mutta viime aikoina sekin osa-alue on näyttänyt elpymisen merkkejä. Joukkueen tuoreimmaksi tähdeksi on noussut puolustaja Joel Olkkonen, joka on ottanut paikan alakerran kiekollisena johtajana.

Jokipojat on edelleen Mestiksen paras vieraspelijoukkue: joukkue on voittanut 11 vieraspelistään peräti kymmenen. Ainoasta tappio-ottelustakin joukkue kaapi pisteen, joten pisteetöntä reissupeliä Ari Aaltosen suojatit eivät ole vielä kokeneet. Vahva vieraspelaaminen on siivittänyt joensuulaisten matkaa kohti kärkikahinoita, ja myös SaPKo saa kotiluolassaan antaa kaikkensa pisteiden eteen.

Seuraa Heitä

Joonas Toivanen #12 |

Keskushyökkääjä

SaPKo-kapteeni johdatti joukkueensa kahdessa edellisessä ottelussa voittoihin tekemällä peräti neljä maalia. Jatkuuko keskushyökkääjän maalivire myös keskiviikkona?

Joni Muranen #6 |

Puolustaja

Muranen iski edellisessä vieraspelissä SaPKoa vastaan uransa ensimmäisen Mestis-maalin ja kirjautti yhteensä kolme tehopistettä. Nuori puolustaja on tekemässä hienoa läpimurtoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle