SaPKo hakee revanssia kotiluolastaan

MESTIS / Ennakko
Pystyykö Janne Sinkkonen kääntämään SaPKon kurssin yhdessä yössä?
Kuva © Erno Laisi
Perjantaina Hokki murskasi jäähyrikkaassa ottelussa vieraat tylysti 7-1. Lauantaina SaPKo yrittää revanssia loukkaantumissumasta kärsivästä Hokista.

Sarjataulukon neljänneksi perjantaisen voittonsa myötä noussut Hokki on ollut vahva kotonaan, mutta yllättävän vaisu vieraissa. Revanssiviikonlopun toiseen osaotteluun Hokki lähtee murskavoitto taskussaan SaPKon hakiessa juuri sitä revanssia.

Hokin haasteena on synkän vierastilaston lisäksi raju loukkaantumissuma. Sivussa Savonlinnan matkalta ovat hyökkääjät Teemu Virtala (8+14=22), Teddy Da Costa (11+6=17) ja Jevgeni Fofanov (4+1=5), sekä puolustajista Casper Santanen (1+6=7).

Perjantaina linnapaidoista löytyi useita ratkaisijoita ja tasonnostajia. Maalintekonsa kanssa alkukauden tuskaillut Arttu Niskakangas teki kaksi maalia, Anthony Guttig nousi kolmen pisteen iltansa myötä koko Mestiksen pistepörssin kärkeen ja myös Riku Toivo on viime aikoina kartuttanut pistetiliään mukavasti. Hokin maalilla aloittaa Teemu Seppänen.

SaPKon aloittava maalivahti on lauantaille arvoitus. Antti Leskinen joutui vaihtoon viiden takaiskun jälkeen Kajaanissa. Onko aloitusvuorossa tällä kertaa Jani Kautto?

Revanssinsa saadakseen on SaPKon pystyttävä luomaan nahkansa yhdessä yössä. SaPKolla petti perjantaina niin hermokontrolli, maalivahtipeli, alivoimapeli kuin maalintekoterävyyskin. Ne kaikki on saatava kuntoon, mikäli SaPKo mielii saalistamaan pisteitä linnapaidoilta. Jos SaPKo saa uuden otteen omasta pelistään ja pystyy horjuttamaan Hokin hermokontrollia ja maalivahtipeliä, pässipaidoilla on hyvä mahdollisuus korjata elintärkeät pisteet talteen.

Jos perjantain ottelusta voi vetää johtopäätöksiä, tullaan lauantaina näkemään erittäin kuuma, tunteikas ja vauhdikas ottelu, jossa voi käydä kuinka vain.

Seuraa Heitä

Teemu Suhonen #4 |

Puolustaja

Monipuolinen Suhonen on pässipaidoille tärkeä pelaaja molemmissa kenttäpäädyissä.

Arttu Niskakangas #15 |

Laitahyökkääjä

Parina kautena 20 runkosarjamaalin rajapyykkiä kolkutellut hyökkääjä ei ole tällä kaudella maalitilastoissa juhlinut. Perjantai-iltana tehdyt tehot 2+1 saattaa tosin vapauttaa laumoittain apinoita Niskakankaan harteilta ja siinä tapauksessa 25-vuotias pikkuväkkärä saattaa olla vaikea pysäytettävä.

» Lähetä palautetta toimitukselle