Pohjoinen tuuli ujeltaa pässilauman korvissa

MESTIS / Ennakko
SaPKo on kahdessa viime kotiottelussaan tehnyt yhdeksän maalia, mutta vastaavasti päästänyt kahdeksan.
Kuva © Antti Varonen
Hokki saapuu Savonlinnaan viime aikoina kotiottelut kaksijakoisesti pelanneen SaPKon vieraaksi. Kajaanilaisten suurin huomio kiinnittynee pässipaitojen edellisellä viikolla yllättävän paljon maaleja päästäneeseen puolustukseen ja maalivahtipeliin.

SaPKo pelaa keskiviikkona toisen peräkkäisen kotiottelunsa. Viime aikojen tason heittelystä pahin ja paras esimerkki on viime lauantain LeKi-ottelu, jossa vierasjoukkue ehti karata jo neljän maalin karkumatkalle.

Toisella erätauolla herätyksen kokeneet savonlinnalaiset paransivat loppua kohden ollen pelillisesti ylivoimaisia LeKiin nähden. Kiri tyrehtyi kuitenkin 21 kertaa kiekon tielle venyneeseen Aaro Peltoseen.

Vaikeuksista huolimatta viime viikolla kovalla tahdilla tehopisteitä napsineiden Juuso Forsströmin ja Mikko Nuutisen tuloskunto jatkui vahvana. Forsströmin pistesaldo näyttää kolmen edellisen ottelun ajalta 2+4 ja Nuutisen vastaava 3+1.

Syyskaudella tasaisesti torjuneen Petteri Similän pelikuorma on alkanut vaatia veroaan. Similä nimittäin vaihdettiin lauantaina maalilta toisen kerran kahden viikon sisään päästettyään viisi maalia. Sen sijaan Antti Leskinen on edellisen kerran päästänyt pelitilannemaalin 10.1. TUTOa vastaan

Viime viikon Peliitat-ottelussa loukkaantuneen Joonas Toivasen kunto selvinee illan ottelun kynnyksellä. Sen enempää sairastupalaisia SaPKolla ei pitkäaikaispotilas Miika Roineen lisäksi ole. Joukkue on päässyt pyörittämään pelaajia tasaisesti kullakin osa-alueella.

Hokki tukevasti pudotuspelijunassa

Kajaanilaiset voittivat viime perjantaina LeKin puhtaasti 4-0 ja pitivät unelman neljännestä sijasta elossa. Samalla myös katkesi kahden tappiollisen vierasottelun putki. Joukkue onnistui LeKiä vastaan lähes kaikessa, aina maalinpaikkojen luomisesta itse viimeistelyyn.

Hokki pelasi johtoasemassa ja etenkin kolmannessa erässä viisaasti: passiivisuuden sijaan joukkue säilytti kiekolliset valmiudet hyökkäyssuuntaan. Myös päävalmentaja Jari Laukkaselta kritiikkiä saanut puolustuspelaaminen kohentui.

Joukkueen ykkösmaalivahti Timo Niemi on kuun loppuun sivussa loukkaantumisen vuoksi. Torjuntavastuun saanut Antti Lehtonen esiintyi jo viime keskiviikon JYP-Akatemia-ottelussa lupaavasti. Viikon kruunannut perjantain nollapeli tuli 24 torjunnalla varman esityksen päätteeksi.

Muita poissaolijoita ovat loppukauden sivussa olevat Jarkko Heikkinen ja Risto Mattila. Ville Määttä puolestaan palaa puolentoista kuukauden jälkeen kajaanilaisten alakertaan. Joukkue saa pitkästä aikaa kuusi puolustajaa jalkeille, kun Määtän paluu oikeuttaa Janne Nivan takaisin hyökkääjän tontille.

Myös JYP-Akatemia-ottelussa loukkaantunut, vahvan syyskauden pelannut Antti Kalapudas on sivussa toistaiseksi, kertoo seura verkkosivuillaan.

Korjaus 21.1. 14:56, Kalapudas ei ole sivussa loppukautta, vaan toistaiseksi.

Seuraa Heitä

Iiro Sulin #78 |

Puolustaja

Luottopuolustaja, jonka ykkösprioriteetti on pitää oma maali puhtaana tasaviisikoin sekä alivoimalla. Viime lauantaina LeKiä vastaan kiekko kuitenkin helisi neljästi selän takana miehen ollessa jäällä.

Ville Hyvärinen #5 |

Puolustaja

Hokki-kapteeni päätti edellisellä kierroksella 762 päivää kestäneen maalittoman putkensa iskemällä kaksi kaappia. Edellinen osuma syntyi juuri SaPKon paidassa joulukuussa 2012.

» Lähetä palautetta toimitukselle