Palaako viime vuosilta tuttu painajainen SaPKon riesaksi?

MESTIS / Ennakko
Olisiko SaPKolla vihdoin aihetta iloon Hokkia vastaan?
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja Hokki kohtaavat kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen merkeissä maajoukkuetaukoa edeltävällä kierroksella. Ovatko kajaanilaiset edelleen SaPKon riesana, vai vievätkö pässipaidat pisteet Hokilta pitkän tauon jälkeen?

Hokki on muodostunut SaPKolle todelliseksi kompastuskiveksi viime kausien aikana, sillä kajaanilaiset ovat napanneet pässipaitoja vastaan täyden pistepotin jo peräti seitsemän kertaa peräkkäin.

Etenkin viime kaudella ero joukkueiden välisessä maalinteossa muodostui järjestäen käänteentekeväksi. Kuudessa keskinäisessä kohtaamisessa Hokki latoi SaPKo-nuottaan 23 maalia. Savonlinnalaiset löysivät sitä vastoin tien Hokin verkkoon vain yhdeksän kertaa.

Oma koti kullan kallis

SaPKo palaa kotikaukaloonsa maaottelutaukoa edeltävällä kierroksella kolmen ottelun vierasputken jälkeen. Joukkue onkin venynyt aina kotonaan parhaimpaansa, sillä seitsemästä kotiottelusta pässipaidat ovat voittaneet kuusi.

Hermes-, RoKi- ja JYP-Akatemia-ottelut kattanut vierasputki antoi savonlinnalaisille muistutuksen ehjän 60-minuuttisen tärkeydestä. Joukkue ei päässyt missään ottelussa helpolla, mutta onnistui kairaamaan viisi pistettä kuudesta murheellisen Kokkola-vierailun jälkeen.

Joukkue on kuitenkin jatkanut onnistumisiaan laajalla rintamalla. Ratkaisijoita ei ole tarvinnut hakea vaivalla, koska maalintekijöitä on ollut aina tarpeen vaatiessa. Teemu Lepauksen lisäksi Jonatan Tanus on ottanut näkyvästi otteluiden ratkaisijan viittaa itselleen.

Hokki painii loukkaantumismurheiden kanssa

Pahasta loukkaantumissumasta kärsivä Hokki päihitti perjantaina alle neljällä hyökkäysketjulla LeKin numeroin 5-2. Lauantaina Hokilla on edessään toinen ottelu alle vuorokauden sisään, eikä pelinopeudestaan tunnettu SaPKo anna joukkueelle aihetta lepoon.

Joukkueen ylivoimapelaaminen oli LeKiä vastaan runsaiden loukkaantumisten seurauksena mitäänsanomatonta. Runsaasta ylivoima-ajasta huolimatta Hokki osui ylivoimalla vain kerran. Etenkin Niklas Näpin ja Timo Hiltusen viimeaikaiset poissaolot ovat verottaneet kajaanilaisten hyökkäyspään pelaamista.

Puolustaja Reko Tornberg jätti perjantaisen pelin kesken, eikä miehen pelikunnosta ei ole tarkkaa tietoa. Yksi loukkaantuminen lisää toisi Jari Laukkasen suojateille päänvaivaa ja pahentaisi kuormitusta entisestään. Tuleva maajoukkuetauko kuitenkin tuonee kaivattua helpotusta tilanteeseen.

Seuraa Heitä

Rasmus Hämäläinen #62 |

Laitahyökkääjä

Loukkaantumisen jälkeen takaisin tutulle paikalleen päässyt Hämäläinen on käytännössä jatkanut siihen, mihin jäi. Heiluvatko maaliverkot siis myös lauantaina?

Matti Kaarlela #14 |

Hyökkääjä

Kaarlela on ollut varmuudellaan positiivinen ilmestys Hokki-miehistössä. Perjantaina pistepussi karttui kahdella syöttöpisteellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle