Mestiksen pirteät yllättäjät pelaavat isosta potista

MESTIS / Ennakko
Saako Peliitat pidettyä puolustuspaketin kasassa oman maalinsa edessä?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Mestiksessä kahdeksantena oleva Peliitat ja lähestulkoon sensaatiomaisesti neljättä sijaa miehittävä SaPKo iskevät perjantaina yhteen Heinolassa. Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas keskinäinen.

Pässipaitainen nippu on ollut Peliitoille haastava vastus, sillä savonlinnalaiset ovat kuitanneet voitot kummastakin pelistä. Maalierokin menee SaPKolle kohtalaisen selkeästi 8-2-numeroin.

Peliitat tarvitsee pisteitä - niskaan hengittäjät lähenevät

Illan isäntäjoukkue pääsee neljän vieraspelin jälkeen jälleen kotiyleisön eteen. Joukkue voitti reilun kahden viikon reissaamisen aikana kahdesti taipuen tappioon myös kaksi kertaa. Päävalmentaja Lauri Merikiven suojatit eivät varsinaisesti ole olleet huonoja, mutta "se jokin" tekemisestä on puuttunut.

Nyt voittojen napsiminen syyskauden tahtiin olisi erityisen tärkeää, sillä ero alaspäin yhdeksänteen sijaan on enää neljä pistettä.

Torstaina Peliittojen iltajäillä viilettivät muun muassa Pelicansista tutut Miska Siikonen ja Niko Tuhkanen. Siipirikkoinen joukkue saa loppukaudeksi miehen verran rivien täydennystä muilta sarjatasoilta.

Poissa rosterista ovat ainakin loukkaantuneet Jukka Sompi, Arttu Heikkinen ja Johan Elfvengren sekä yksi kansallissankari Eetu Sopanen. Ilari Metsola kärsii puolestaan pelikieltoaan.

Pässipaitojen pusku ei ota laantuakseen

Savonlinnalaisjoukkue on ollut valtaisassa iskussa läpi kauden. Ehjän hyökkäyspaketin sekä aiempia vuosia yksiselitteisesti paremman puolustuksen ansiosta SaPKo on edelleen kiinni puolivälierien kotietupaikassa. Kirsikkana kakun päälle myös joukkueelta nousee esiin illasta toiseen tärkeää työtä tekevä nelosketju.

Jos pistepotti olisi Peliitoille tärkeä, niin samaa voidaan sanoa SaPKosta. K-Vantaan ohi nousseen nipun pitää suorittaa tasapainoisesti etenkin alemman keskikastin joukkueita vastaan, jotta ote puolivälierien kotietupaikkaan oikeuttavasta nelossijasta ei lipsuisi.

Käyttäjän mmiettinen kuva

Arvio ottelusta: Miska Miettinen

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, kuuluu sanonta. Aiempia keskinäisiä kohtaamisia tuijottamalla SaPKo on suosikki, kun se on voittanut kummatkin taistot siis varsinaisella peliajalla maalieron näyttäessä lukemaa 8-2. Vieraiden suosikin asemaa lisää vielä isäntien lievä rotaation repaleisuus.

Kotipelitilastossa Peliitat on vasta kymmenes, SaPKo puolestaan on vierastaulukossa neljännellä sijalla.

Peliitat pystyy haastamaan savonlinnalaiset, mikäli se saa sarjanelosen kuumat yksilöt kuriin. Heinolalaisten pitäisi myös onnistua alakerran pelaamisessa, sillä kovin usein Peliittojen paras hyökkäys on ollut nimenomaan puolustus.

Edellämainittujen asioiden perusteella SaPKoa voidaan pitää suosikkina illan kohtaamisessa.

Seuraa Heitä

Ville-Matti Koponen #7 |

Keskushyökkääjä

Viimeaikoina väkeviä otteita niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin esittäneen kipparin rooli tulee kevään myötä olemaan Peliitoille jatkuvasti tärkeämpi. Pisteiden teon lisäksi kapteeni rouhii, taklaa, hämmentää sekä tekee kaikkea mahdollista, josta tulee olemaan iloa heinolalaisille.

Lasse Tiilikainen #15 |

Puolustaja

Nuori puolustaja pääsi keskiviikkona ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella maalien makuun. Erottuuko pakki kevään aikana vielä enemmän edukseen?

» Lähetä palautetta toimitukselle