Vuoroin vieraissa -tahti jatkuu?

MESTIS / Ennakko
Kahden kovavireisen joukkueen kohtaamisesta on luvassa kova vääntö.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Peliitat ja LeKi ottavat keskiviikkona jo viidennen kerran yhteen kuluneen syksyn aikana. Aiemmat ottelut ovat päättyneet aina vierasjoukkueen voittoon. Maalijyvän löytänyt LeKi hamuaa Heinolasta jatkoa kolmen pelin voittoputkelleen.

Pelicansin loukkaantumis-suman sijaiskärsijäksi joutunut Heinolan Peliitat painii myös omien loukkaantumisten parissa. Puolustajia on tippunut kyydistä erinäisten kolhujen vuoksi. Joukkue sai kaivattua vahvistusta peräpäähänsä, kun kokenut Otto Honkaheimo saapui Norjasta Peliittojen avuksi.

Peliittojen avainpelaajat ovat jo tovin vahvistaneet Pelicansin Liiga-miehistöä. Tämä ei ole kuitenkaan juuri hidastanut Itä-Hämeen punakoneen menoa Mestiksessä. Revanssiviikonloppuna Peliitat haki Lempäälästä komean vierasvoiton, mutta hävisi heti perään Heinolassa, vaikka voiton avaimet olivat tuossakin ottelussa omissa käsissä.

Viime viikonlopun vieraskiertue Kokkolassa ja Keuruulla oli täydellinen menestys Peliittojen voittaessa kummankin ottelun. Kokkolassa Peliitat onnistui taktisesti erinomaisesti. Keuruulta pisteet irtosivat kovalla taistelulla ottelun jälkimmäisillä minuuteilla.

Maalilla huhkinut Joonas Harald onnistui erinomaisesti torjuen muun muassa Kokkolassa nollapelin. Joukkueen ykköskenttä nousi Juuso Perttilän johdolla vahvasti esiin viikonlopun koitoksissa.

Tällä hetkellä Peliitat on erittäin kovassa lennossa. LeKi on ollut kuitenkin tänä syksynä piikki heinolalaisten lihassa.

LeKin hyökkäys hirmuvireessä

Kolmen ottelun voittoputkessa rallattelevan Lempäälän Kisan hyökkäyspeli on kulkenut kuin rasvattu kolmipyörä. Kolmessa viime ottelussa LeKi on heiluttanut vastustajan pömpelin maaliverkkoja huikeat 17 kertaa. Omat maalilangat ovat venyneet Christian Heljangon takana kaikkiaan vain kuusi kertaa.

Heljanko onkin ollut viime aikoina yksi joukkueen kulmakivistä tehokkaan hyökkäyspelin lisäksi. LeKin voittoputki alkoi Heinolan revanssiviikonloppupelistä. Viime viikolla joukkue pelasi Lempäälässä kaksi kotiottelua SaPKoa ja RoKia vastaan.

Etenkin sarjakärki SaPKon kellistäminen selkein 5-1-lukemin oli kova suoritus. Kehnon vierasviikonlopun pelannut RoKi joutui lauantaina vauhkoontuneen saukkolauman kynsiin. LeKi iski RoKin kanveesiin maalein 7-1. Tahtipuikkoa ottelussa heilutteli hattutempun tehtaillut Anton Levtchi .

Valmentaja Miikka Kuuselan mukaan voittoputken eteen ei ole tehty suuria muutoksia, vaan lähinnä pyritty pienin muutoksin yksinkertaistamaan peliä. Joukkueen kokoonpanoon ei ole ennakkoon tiedossa suuria muutoksia.

Seuraa Heitä

Otto Honkaheimo #11 |

Puolustaja

Norjan pääsarjassa kovaa jälkeä takalinjoilla tehnyt Honkaheimo on ennakolta yksi kovimmista hankinnoista Mestikseen kuluvana syksynä. 607 SM-liiga pelin kokemus voi tuskin olla näkymättä 31-vuotiaan puolustajakonkarin otteissa

Sami Laakso #25 |

Keskushyökkääjä

Joukkueen kippari nousi esiin edellisessä ottelussa Heinolassa iskien elintärkeän 3-3 tasoituksen ja voittomaaliksi jääneen 4-5 osuman kolmannessa erässä. Ottaako kapteeni taas roolia?

» Lähetä palautetta toimitukselle