Myrskyvaroituksen antanut KeuPa Heinolaan

MESTIS / Ennakko
Peliittojen Ville-Matti Koposen katse joukkueineen on yhä pudotuspeleissä.
Kuva © Antti Varonen
Mikkelissä perjantaina Jukureille 0-2 taipunut Mestiksen sarjajumbo Peliitat pelaa lauantaina jo viikon toisen kotiottelunsa. Vierasjoukkue KeuPa pääsee Heinolaan allaan upea 6-3-voitto SaPKosta.

Mestiksen sarjataulukon hännille jumittunut Peliitat ja yhdeksäntenä oleva KeuPa iskevät yhteen lauantain jumbokamppailussa. Aiemmin tänä syksynä joukkueet ovat kohdanneet kahdesti KeuPan viedessä voiton kummastakin koitoksesta.

Lokakuun alun mittelössä Heinolassa keuruulaiset nappasivat kaksi pistettä vasta voittolaukauskisan jälkeen 1-0-numeroin. Tuolloin keupalaisten kakkosviisikon muodostivat Lukko-lainat Toni Suuronen, Eetu Koski, Jesper Piitulainen, Antti Jaatinen ja Henrik Forsberg. Näiden lisäksi maalilla torjui niin ikään Raumalta tullut Oskari Setänen.

Lokakuun puolessa välissä Keuruulla pelatun kamppailun sarjanousija hoiti vakuuttavaan tyyliin. Taistelun hahmo oli peräti tehot 2+2 nakuttanut Juuso Mörsky. Heinolaiset ovat siis tuskailleet etenkin maalinteon kanssa otteluissaan KeuPaa vastaan.

Peliitoilla taistelusta huolimatta ankeaa

Mikkelissä Jukureille sitkeän taistelun jälkeen taipunut heinolalaisnippu pelasi ja puolusti Kalevankankaalla uhrautuvasti. Tästä oiva esimerkki on kiekon naamaansa saanut Roni Rukajärvi. Heinolalaisten pääkäskijä Lauri Merikivi kertoi Jukurit-pelin tauottua Rukajärven tilanteen olevan avoin.

Vaikka sarjajumbo onkin pahassa tappiokierteessä, on sen pelissä paljon hyvääkin. Yksi suurimpia ilonaiheita Peliitoilla on viime aikoina ollut uhrautuva alivoimapelaaminen. Tämän lisäksi joukkueella oli Mikkelissä vastustajan tasoon nähden yllättävän paljon maalintekopaikkoja. Sarvipäiden veskari Tadeas Galansky kuitenkin piti nollat koko illan.

Henkilökohtaisella tasolla hyökkääjä Ville-Matti Koponen, pakki Christian Silfver sekä maalivahti Antti Rautiola ovat esiintyneet edukseen.

Peliittojen ylivoimapelissä suuria puutteita

Edellisessä kotijään taistelussa keskiviikkona Peliitat rimpuili LeKin mukana reilut kaksi erää. Mestiksen huonoin vierasjoukkue piti entisillä liigatähdillä höystettyä lempääläismiehistöä aika ajoin kaikesta huolimatta jopa pilkkanaan.

Jos tuon ottelun 2-5-lopputulosta ei huomioida, oli heinolalaisten ainoa heikkous ylivoimapelaaminen. Kyseisessä tilastossa Peliitat on sarjan kolmanneksi huonoin, kun se on tehnyt 27 kamppailussa ainoastaan 18 ylivoimaosumaa. Etenkin Christian Silfver saa ylivoiman pyörimään näyttävästi, mutta muilta osin homma ei ole ottanut toimiakseen.

Myrskyääkö KeuPa myös vieraissa?

Keuruun kiekkoylpeys otti Keski-Suomen paikallisesta upean 6-3-päänahan SaPKosta. Savonlinnalaiset hallitsivat peliä kahden erän ajan, mutta kolmannella kaksikymppisellä tapahtui jotain outoa. KeuPa marssi hattutempun paukuttaneen Kaarlo Jormakan johdolla vakuuttavaan voittoon. Toki kiekko jonkin verran pomppi perjantain pelissä keuruulaisille, mutta urheilussa onni on usein ansaittava.

Peliittojen tavoin KeuPan ylivoima ei ole viime peleissä toiminut, mutta alivoimalla joukkue on pitänyt maalinsa melko hyvin koskemattomana. Tästä hyvä esimerkki onkin se, että perjantaina SaPKon Kai Lehtisen tasavajaalla iskemä maali oli koko ottelun ainoa erikoistilanneosuma.

Panokset alkavat nousta

Lauantain isännillä on perjantain taistojen jälkeen pudotuspelipaikkaan matkaa jo kahdeksan pistettä. KeuPalla kevään ratkaisupelit puolestaan ovat neljän pisteen päässä.

Heinolan jäähallissa on siis jaossa todella tärkeät pisteet. Niiden lisäksi etenkin Peliitoille tappioputken katkaiseminen olisi varmasti tärkeää, sillä kovan ja määrätietoisen työn on joskus pakko tuottaa toivottua hedelmää.

Seuraa Heitä

Kaarlo Jormakka #15 |

Laitahyökkääjä

Jormakan kiekkoveljeksistä keskimmäinen puhkesi todelliseen kukkaan perjantaina. Hyvällä jalalla liikkeellä ollut 26-vuotias hyökkääjä upotti SaPKon tyylikkäällä hattutempullaan.

Christian Silfver #3 |

Puolustaja

Helsingissä syntynyt Silfver on ollut heinolalaisten valopilkkuja viime aikoina. Tällä kaudella jopa kultakypärää kantanut puolustaja luo maukkaita tontteja, laukoo hanakasti ja laittaa ylivoimat pyörimään.

» Lähetä palautetta toimitukselle