Torjuuko nuorten kultaleijona Peliitat nurin?

MESTIS / Ennakko
Juuso Perttilällä, Eetu Elolla ja kumppaneilla on viime aikoina riittänyt aihetta tuulettamiseen. (Arkistokuva)
Kuva © Kiia Aha
Mestiksessä keskiviikon kierrokselle yhdeksänneltä sijalta lähtevä Heinolan Peliitat isännöi neljättä paikkaa miehittävää JYP-Akatemiaa. Kotijoukkueella on allaan kolmen ottelun voittoputki, hurrikaanipaitainen miehistö puolestaan saapuu Päijät-Hämeeseen allaan tappion RoKille.

Peliitat kääntää tiukkoja taistoja edukseen

Heinolalaisten viime viikonloppu oli lyhyesti kuvailtuna eriskummallinen. Joukkue kairasi kaksi elintärkeää voittoa, kun perjantaina se otti kotikaukalossa pisteet Hermekseltä lukemin 6-5. Avoimia ovia seurasi lauantaina tiukka puolustustaistelu Espoossa, josta pisteet lähtivät heinolalaisten mukaan numeroin 1-2.

Lauantaina Espoo Unitedtilla oli ylivoimamahdollisuuksia, mutta viimeistely oli mielikuvituksetonta, myös heinolalaismaalivahti Joonas Harald esitti kelvollisia otteita. Toisaalta myös Peliittojen erikoistilannepelaaminen ja eritoten alivoima toimi paremmin kuin kertaakaan tämän sesongin aikana.

Osaksi tulos on periä myös Peliittojen vetäytymisestä, sillä 0-1-johtotilanteessa se tyytyi asemaan eikä yrittänyt hulluja hyökätä perjantaisen sirkuksen jälkeen. Alkukauden perusteella voi todeta, että mitä vähemmän Peliittojen tarvitsee tehdä itse maaleja, sitä vahvemmilla se on.

Kaikkiaan viime viikonlopusta voisi sanoa, että Peliitat ei vielä parasta kiekkoaan esittänyt, mutta kummassakin taistossa se pelasi yksinkertaisesti paremmin kuin vastustaja. Päävalmentaja Marko Tuomaisen joukkue pystyikin tämän takia kääntämään tasaiset pelit lopulta voitoksi.

Tukkiiko kultaleijona JYP-Akatemian maalin?

Jo pidemmän aikaa erittäin mallikkaasti toiminut yhteistyö JYP:n ja JYP-Akatemian välillä on kantanut hedelmää myös tänä syksynä. Tästä hyvät esimerkit ovat maalivahti Markus Ruusun aiemmin tekemä debyytti sekä laituri Arttu Likolan tiistainen ensiesiintyminen Liigan puolella. Toisaalta liikehdintää on ollut myös Mestikseen päin, sillä nuorten maailmanmestaritorjuja Veini Vehviläinen on nähty kuluvana syksynä myös Akatemian sotisovassa.

Edellämainitut hissiliikkeet kertovat kaikkinensa onnistuneesta toiminnasta Jyväskylässä. Vehviläinenkään ei ole missään nimessä epäonnistunut, pikemminkin Ruusu on jopa huikeilla otteilla haastanut virkaveljensä.

Pelillisiä faktoja tuijottamalla hurrikaanien edellinen taisto sujui toista erää lukuunottamatta kelvollisesti. RoKin isäntänä toinen erä ja varsinkin sen alku oli todella huono, jonka aikana rovaniemeläislauma pisteisiin tarrasi.

Mitä vanhemmaksi lauantain taisto meni, sitä paremmin akatemialaiset taistelivat ja voittivat kaksinkamppailuja. Kyseisessä taistossa JYP-Akatemian viimeistely tökki läpi ottelun, vaikkakin joukkueen karvauspelaaminen oli ja on ollut koko syksyn melko aktiivista ja korkeaa. Tämä näkyy joskus vajautena alakerran viisikkopuolustuksessa vastustajan iskiessä vastaan.

Nämä pelilliset faktat puolestaan selittävät sen, miksi Jukka Ahvenjärven miehistö on tehnyt vasta seitsemänneksi eniten (33) ja toisaalta päästänyt toiseksi eniten (39) maaleja. Kyseiset numerot ovat kummallisia joukkueen sarjasijoitukseen, eli nelossijaan, nähden.

Seuraa Heitä

Markus Hämäläinen #24 |

Puolustaja

Ykkösparissakin nähty peruspakki ei pisteillä juhli eikä otsikoissa näy. TJV-kasvatti hoitaa kuitenkin oman ruutunsa, eli alakerran ja joukkueensa maalivahdin naaman edustan miehekkäästi. Voisi kuvitella, että 27-vuotias puolustaja on joukkueen kopissa arvostettu pelimies.

Veini Vehviläinen #35 | JYP

Maalivahti

Nuorten maailmanmestari torjuu tätä nykyä Mestiksessä. Lupaavalla veskarilla on menossa varsin hankala syksy, sillä esimerkiksi RoKia vastaan hänet pommitettiin vaihtoon pelin puolessa välissä. Jos Jyväskylän oma poika torjuu Heinolassa, jääkö Peliitat tyhjin käsin kotiyleisön edessä?

» Lähetä palautetta toimitukselle