Karsintaan vai pudotuspeleihin?

MESTIS / Ennakko
Matias Myttynen ketjukavereineen hakee lauantaina toista voittoa peräkkäin Peliitoista.
Kuva © Jarno Hietanen
JYP-Akatemian erinomainen vire sai perjantaina jatkoa, kun joukkue kaatoi revanssi-viikonlopun ensimmäisessä osassa Peliitat jatkoajalla 3-2. Toinen osa näytellään lauantaina Heinolassa.

Launtaina panokset ovat kovat, sillä kumpainenkin joukkue pyrkii pois karsintaviivan tuntumasta – Akatemia edelleen myös pudotuspeleihin.

JYP-Akatemia otti kauden ensimmäisen voittonsa Peliitoista perjantaina. Yhä tiukasti pudotuspelipaikkaa tähyävä jyväskyläläisryhmä kaatoi yhden tärkeimmistä kilpakumppaneistaan jatkoajalla 3-2.

Syksyn pelejä tarkastellessa on Akatemian viimeaikainen vire ollut hämmentävän hyvä. Viidestä viimeisestä ottelusta 12 pistettä kerännyt Akatemia on juuri nyt Mestiksen kuumimpia ryhmiä.

Jukka Ahvenjärven lanseeraama aktiivinen pelitapa on iskostunut joukkueen selkärankaan, ja ryhmä tuntuukin yllättävän vastustajansa kerta toisensa jälkeen aktiivisuudellaan. Jyväskyläläisten virettä selittää myös osittain JYPistä saadut korvaajat muun muassa Topi Nättiselle. Perjantain ottelussa yksi parhaista Akatemian ketjuista oli kasattu Liigasta tutummaksi tulleen Matias Myttysen ympärille.

Suurin syy loistavaan vireeseen on kuitenkin joukkueen pelitavassa, ja nuorten pelaajien itseluottamuksen kasvussa verrattuna alkukauteen.

Vaikka Peliitat ovat juuri nyt tukalassa tilanteessa, ei joukkue ole heittänyt kirvestä kaivoon. Perjantain ottelussa joukkue oli monessa vaiheessa niskan päällä, mutta hurjassa vireessä ollut Akatemia-maalivahti Dennis Saikkonen piti kotijoukkuetta pystyssä.

Peliittojen kannalta ottelu on elintärkeä. Akatemia karkaisi suoralla kolmeen pisteen voitolla jo kymmenen pisteen päähän, joka alkaisi tuntumaan jo toivottomalta erolta heinolalaisten kannalta.

Joukkueet saavat jalkeille todennäköisesti samat ryhmät kuin perjantaina. Tosin JYP-Akatemian maalilla saatetaan nähdä vaihtuvuutta, kahden peräkkäisen pelin ollessa kysymyksessä.

 

 

Seuraa Heitä

Matias Myttynen #65 |

Keskushyökkääjä

Matias Myttynen oli perjantaina kaukalossa erinomaisessa vireessä. Liigaan yhä todenteolla tähtäävä hyökkääjä on vaikea pideltävä Peliittojen puolustukselle.

Ville Leskinen #12 | KooKoo

Laitahyökkääjä

Perjantaina maali Akatemian verkkoon voi siivittää nuorten MM-kultaa voittaneen pelaajan kovaan lentoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle