Oppiiko Hokki voittamaan myös vieraissa?

MESTIS / Ennakko
Nähdäänkö Hokki-luotsi Petri Mattila näin muikeana Heinolassa?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Hokin vieraspelaaminen on ollut surullista katseltavaa lähes koko kauden ajan. Kauden viimeisen vieraskiertueensa viikonloppuna tekevä kajaanilaisryhmä on kuitenkin napannut tällä kaudella Heinolasta toistaiseksi täydet kuusi pistettä. Peliitat taistelee kuitenkin karsintasarjan välttämisestä, joten takki auki kajaanilaisten ei kannata Heinolaan saapua.

Peliitat ja Hokki kohtaavat toisensa viidettä kertaa tällä kaudella. Aiemmista otteluista voitot ovat menneet Hokille 3−1, ja näin ollen linnapaidat lähtevät tähänkin otteluun ennakkosuosikkina.

Peliitoille viimeiset kymmenen ottelua ovat tuoneet mukanaan vain kolme voittoa ja kaikkiaan 11 pistettä. Nyt voittoja ja pisteitä pitää saada kerättyä, mikäli heinolalaiset mielivät välttää karsinnan sarjapaikasta. Tuska kasvaa jokaisen tappion myötä. Erityisesti maalinteko on tuottanut Peliitoille tuskaa.

Kotietua jahtaava Hokki on puolestaan voittanut kymmenestä viimeisestä pelistä kuusi, näistä viisi kotona. Kaikki neljä tappiota on tullut vieraissa. Hokin päävalmentaja Petri Mattila näkee silti valoa tunnelin päässä.

− Meidän vieraspelisaldo viime peleistä on vaisu, mutta viime reissuissa me ollaan pelattu jo ihan hyvää lätkää millä pystyisi voittamaan pelejä, mutta se viimeinen rutistus sieltä on puuttunut. Meidän pitää löytää sellainen kärsivällisyys, mikä kotipeleissä on parhaimmillaan ollut, Mattila tuumailee joukkueen verkkosivuilla.

− Meillä on selvä missio, että viikonloppuna käännetään kurssia ja opetellaan voittamaan vieraskaukalossa, toteaa Hokki-valmentaja.

Täytyy ihmetellä, mikäli jommalla kummalla joukkueella ilmenee motivaation puutetta. Molemmille jokainen piste on hyvin tärkeä ja taistelu niistä perjantai-iltana on toivottavasti kovaa.

Tehomiehet ja poissaolijat

Hokilta ottelusta ovat sivussa pelikieltoaan kärsivä Veikko Karppinen, Antti Kurkinen ja viime viikolla kauden avausmaalinsa tehnyt Veli-Antti Leinonen. Sen sijaan Matus Vizvary palaa pelikentille. Lisäksi varusmiespalvelustaan suorittavat Ville Määttä, Heikki Klemetti ja Samu Pyykkönen ovat vieraskiertueella mukana ja pelaavat kukin vähintään yhden pelin. Linnapaitojen maalinsuulla aloittaa Teemu Seppänen.

Peliittojen kokoonpano on vaihdellut kovasti illasta toiseen koko kauden ajan. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärki Jani Keinäsen (11+16=27) ollessa sivussa, kultakypärää kantaa Ville-Matti Koponen tehoin 4+22.

Keinäsen lisäksi kotijoukkueelta sivussa ovat loukkaantuneet Marko Rairama ja Jaakko Lehtonen, sekä pelikiellossa oleva Henri Manninen.

Hokin kultakypäränä on joukkueen kapteeni Teemu Virtala, jonka huima kausi on tuonut tähän mennessä tehot 19+42, joilla taistellaan vielä pistepörssin voitosta. Tulitukea Virtalalle ovat antaneet Anthony Guttig (18+29=47) ja Riku Toivo (14+28=42). Joukkueen paras maalintekijä on Teddy Da Costa 25 maalillaan.

Seuraa Heitä

Jesse Häkkinen #25 |

Laitahyökkääjä

Väsymätön raataja nakuttaa ajoittain pisteitäkin. Vastassa tuttu joukkue ja tuttuja pelaajia, joten ylimääräistä latausta löytynee sen mukaisesti.

Teemu Virtala #41 |

Keskushyökkääjä

Pistepörssin voitosta taisteleva peliälykkö. Erityisesti ylivoimapelissä esittää parhaimmillaan jopa taianomaisia otteita.

» Lähetä palautetta toimitukselle