Onnistuuko TUTO kääntämään onnensa perjantaina?

MESTIS / Ennakko
Kumpi vääntää vahvemmin perjantaina?
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
LeKi ja TUTO jatkavat puolivälieräsarjaansa perjantaina Lempäälässä. Ottelun ennakkoasetelmat ovat jännittävät, sillä isäntäjoukkue nappasi avausottelusta maukkaan 3-1-vierasvoiton.

Sarjan avausottelun teema oli selkeä: TUTO hallitsi kenttätapahtumia ja LeKi puolusti tiiviisti. Kisa käytti maalipaikkansa paremmin ja kun Mika Noronen päästi vain yhden maalin selkänsä taakse, oli yllätys valmis.

Myös lempääläisten päävalmentaja Juha Juujärvi ylisti maalivahtiaan.

− Paljon on kiittäminen maalivahtia. Ensimmäinen erä olisi voinut olla neljä-muna ihan surutta.

Turkulaisten pääkäskijä Ismo Lehkonen puolestaan totesi, että víimeistelytarkkuus oli merkittävin ero ottelussa.

− Vihulainen tinttasi aika kovalla prosentilla pönttöjä. Momentum oli ehkä se toinen erä, kun päästettiin kaveri tasoihin ja ohi.

LeKillä on huikea paikka iskeä sarja 2-0-lukemiin. Joukkue ei ole hävinnyt viimeisestä kymmenestä kotipelistään kuin kaksi ja nekin pienellä erolla, joten TUTOlla ei todellakaan ole helppo paikka tulla Lempäälään tähän väliin. Kotijoukkue on oppinut pelaamaan kotikaukalossaan paremmin ja siitä on kehkeytynyt taas totutunlainen valtti joukkueelle.

Vieraat eivät kuitenkaan ole suinkaan aseettomia. Joukkueessa on suuri määrä laatua ja kokeneita pelaajia, joten edessä on varmasti tiukka taisto. Marginaalit tuskin tulevat olemaan suuret.

Seuraa Heitä

Roope Ranta #21 | TUTO

Laitahyökkääjä

Ranta liittyi Kisan matkaan kesken kauden tammikuussa ja on ollut mainio vahvistus. On merkittävä osa LeKin ratkaisijarintamassa myös jatkossa.

Tuukka Pulliainen #8 |

Keskushyökkääjä

Pokkasi taannoin Jatkoajan Mestiksen runkosarjan palkintoäänestyksessä useamman pokaalin ja on yksi turkulaisten johtotähtiä. Tämän miehen kanssa saa olla aina tarkkana.

» Lähetä palautetta toimitukselle