"Jäätävä" Noronen hakee kolmatta rastia turkulaisista

MESTIS / Ennakko
Antti Mäkilä on noussut LeKin johtavaksi hyökkääjäksi.
Kuva © Timo Savela
LeKillä on saumat karata jo kahden voiton päähän, mutta edelliset ottelut povaavat vierailija TUTOlle hyvää mahdollisuutta ottelusarjan tasoitukseen. Voitot ovat LeKille 2-1.

Edellisen ottelun ratkaisu

Sarjan kolmas kohtaaminen oteltiin lauantaina Turussa, josta Kisa poistui voittajana maalein 4-1. Maalivahti Mika Noronen oli 38 torjunnallaan virkaveljeään Kaapo Kähköstä parempi ja pohjusti LeKille voiton.

TUTO hallitsi ottelua, muttei saanut murrettua Kisan puolustusmuuria. Tehokkuudessa LeKi oli selvästi turkulaisia edellä. Vahvasti puolustanut vierailija oli lopulta parempi yllättävän suurella maalierolla.

Pääpointit illan otteluun - kotitaika tuntematon käsite

Kotijoukkueet eivät ole olleet vahvoilla tässä ottelusarjassa, sillä kaikki kolme peliä ovat päättyneet vierasvoittoihin. Se tuo oman mausteensa maanantai-iltaan.

Maalivahtipeli tulee nousemaan jälleen avainasemaan, tähän asti kokenut Noronen on ollut nuorta Kähköstä edellä. Noronen on ollut Kisan tuki ja turva koko ottelusarjan ajan.

− Noronen on ollut jäätävä. Hänen varmuutensa antaa myös puolustajille rohkeutta, LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi kehui vahtiaan lauantaina.

Toinen ratkaiseva asia on ylivoima, joka ei ole kummallakaan toiminut tähän asti. Jos toinen saa pakkopelinsä rullaamaan, on se vahvoilla.

− Erikoistilanteilla voidaan ratkaista yksittäisiä pelejä pudotuspeleissä, sen merkitys on suuri. Meidän ylivoimassamme on potentiaalia, arvioi Juujärvi jo ennen ottelusarjaa.

Lempäälässä kamppaillaan selvästi pienemmässä kaukalossa kuin Turussa, ja se muuttaa pelin luonnetta merkittävästi. Kisa on viime aikoina ollut vahva kotona, mutta viimeksi TUTO kova paine oli sille myrkkyä.

− Viimeksi TUTO iski Lempäälässä todella kovaa, niin vahvasti ei ole meitä vastaan pelannut kuin Jukurit ajoittain. Meille on ollut välillä jopa helpompaa pelata vieraissa kaukalon koon vuoksi, tuumi Juujärvi peliareenan vaikutusta.

− Lempäälän hiekkalaatikossa ei pelata klap-klap-jääkiekkoa, TUTO-luotsi Ismo Lehkonen kommentoi kaukaloa.

Huomionarvoista

LeKiä uhkaa puolustajapula. Jimi Santala pystyi pelaamaan Turussa vain ylivoimaa ja Nico Lehto kärsii polvivammasta. Miro Hovinen ajettiin ulos viimeksi, ja Kisa pelasi puolet pelistä viidellä puolustajalla. Alkaako urakoitsijoilla jo jalka painamaan?

Turkulaiset ovat onnistuneet kolmessa ottelussa vain kertaalleen maalinteossa tasakentällisin. Kaksi osumaa on tullut ylivoimalla ja yksi ilman maalivahtia. Tähän on tultava muutos turkulaisten suunnalta.

TUTO tarvitsee melko kipeäsi voittoa, sillä kotona hävityt ottelut eivät anna kovin herkullisia lähtökohtia, jos Turussa taululla isot voitot ovat 3-1 LeKille.

− Meillä on lähes pakkovoiton paikka. Pelaamme seuran tulevaisuuden puolesta, suuntasi Lehkonen katseensa lauantaina maanantaita varten.

Seuraa Heitä

Mika Noronen #35 |

Maalivahti

Tiukin taistelupari nähdään maalinsuulla. Noronen on ollut paikoin jopa uskomaton ja kokemuksellaan tuo joukkoihinsa rauhallisuutta. On ollut kahdesti Kähköstä parempi, myös voitot ovat LeKille 2-1.

Kaapo Kähkönen #31 | New Jersey

Maalivahti

Maalivahteja kannattaa ehdottomasti seurata maanantai-iltana. Kähkönen oli viimeksi Lempäälässä Norosta etevämpi ja silloin TUTO myös haki voiton. Samaan on pystyttävä tällä kertaa, muuten LeKi karkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle