Lempäälässä katkotaan tappioputkia

MESTIS / Ennakko
Tarttuuko Hrachovinalle koppi tällä kertaa? Edellisellä LeKi-visiitillä ei tarttunut.
Kuva © Timo Savela
Muutaman peräkkäisen tappion kokenut LeKi saa perjantaina vastaansa sarjassa viidentenä majailevan SaPKon.

LeKi kärsi keskiviikkona murheellisen 1−5-kotitappion Ismo Lehkosen valmentamalle TUTOlle. LeKi pelasi jälleen kerran melko hyvää kiekkoa, mutta ei saanut tulosta näkymään taululla. Maalivahti Nico Vikstenilläkään ei ollut paras mahdollinen iltapuhde. SaPKoa vastaan LeKin maalia vartioi Tapparassakin vastuuta saanut Dominik Hrachovina.

− Työnteko jatkuu. Joukkueena tässä voitetaan tai hävitään. Täytyy pelata jämäkämmin kuin TUTOa vastaan, totesi LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi perjantain ottelua silmällä pitäen.

LeKi on pelannut koko kauden miehekkäästi, mutta on pelannut otteluiden sisällä milloin yhden, milloin kaksi huonoa erää. Yleensä tällaiset ovat kostautuneet tappioiden muodossa. Esimerkiksi viime otteluissa Peliittoja ja TUTOa vastaan avauserät ovat olleet lempääläläisjoukkueelta murheellisia. 

SaPKo aloitti kauden mallikkaasti, mutta aivan viime aikoina pelaamisen jänne on hieman nitkahdellut. SaPKo on tehny kolmeen viimeiseen otteluunsa vain kolme maalia. Nekin kaikki tulivat 3−4-tappiossa Jukureita vastaan. Kahdesti savonlinnalaiset ovat jääneet siis nollille.

SaPKo kaipailee varsinkin alkukauden superhyökkääjältään Janne Kumpulaiselta tehoja. Lisäksi maaliruisku Tomi Wileniuksella on potentiaalia nostaa joukkueensa suosta. 

Syöksykierrettä pysäyttämässä

Sekä LeKi että SaPKo ovat tappioputkessa, jonka molemmat mielivät katkaista perjantaina Lempäälässä. Ottelusta voitaneen odottaa taisaista, varsinkin kun molemmat joukkueet ovat varmasti ärsytettyjä tappioiden myötä.

LeKi ja SaPKo ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aiemminkin. Tuolloin niin ikään Lempäälässä pelattu ottelu päättyi jatkoajalla SaPKolle puolustaja Sameli Ventelän osumalla 3−4.

Juujärvi ja LeKi painiskelevat jatkuvasti Liiga-seurojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä johtuvien kokoonpanomuutosten kanssa. 

− Harvoin on esimerkiksi sellaisia reenejä, että on täydet ketjut jäällä. Perjantaiksi saamme ehkä Jonatan Tanuksen takaisin Tapparasta. Varmistusta asiaan emme saa kuitenkaan ennen pelipäivän aamua, toteaa Juujärvi.

LeKi kaipaa kärkipelaajiltaan jälleen esiinnousua. Niin kapteeni Jimi Santala kuin ykköshyökkääjä Henri Tuominenkin ovat isossa vastussa joukkueensa hyökkäyspelin rakentelusta.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on LeKin ja SaPKon välisestä ottelusta lupa odottaa jälleen tiukkaa ja tilanteikasta kamppailua.

Seuraa Heitä

Sami Holappa #10 | Kalix

Laitahyökkääjä

Viime otteluissa kärkiketjuissa viilettänyt laitahyökkääjä Holappa on energinen ja tilanteita pelkäämätön sähikäinen, jolta on lupa odottaa onnistumisia. Kauden tehot toistaiseksi 4+0.

Sameli Ventelä #5 |

Puolustaja

Ventelä oli hirmuisessa iskussa edellisellä kerralla, kun joukkueet kohtasivat. Saako väkkärä puolustaja jälleen liekkinsä lepattamaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle