LeKi yrittää jatkaa voittoputkeaan K-Vantaan kustannuksella

MESTIS / Ennakko
LeKi on voittanut kolme edellistä otteluaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Lempäälässä kohtaavat vahvassa vireessä porskuttava isäntäjoukkue LeKi ja vaikeammassa jaksossa porskuttava vierailija K-Vantaa. Joukkueet taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta.

LeKi lähtee keskiviikkoillan otteluun selkeänä suosikkina. LeKi on voittanut edelliset kolme otteluaan, ja yhdeksästä edellisestä ottelusta lempääläiset ovat hävinneet vain kaksi. Vierailija K-Vantaan tilanne on synkempi. Vantaalaisilla on viimeisistä yhdeksästä ottelusta vain yksi voitto, neljä edellistä on päättynyt tappioon.

Tasan viikko sitten K-Vantaa kävi edellisen kerran Lempäälässä, jolloin LeKi nappasi 5-3-voiton.

Sarjataulukossa LeKi on K-Vantaata kahdeksan pistettä edellä ja viimeisellä pudotuspelipaikalla. Vantaalaiset ovat kuitenkin pelanneet kaksi ottelua vähemmän, joten keskiviikkoillan pelissä on jaossa tärkeitä pisteitä.

LeKi on saanut takaisin ykkösmaalivahtinsa Dominik Hrachovinan, joka kävi Liigan puolella tuuraamassa Tappara-paidassa. Nuori tšekkimaalivahti on tärkeä osa LeKi-miehistöä.

K-Vantaan maalivahtipeli oli arveluttavaa viimeisimmässä kotipelissä Peliittoja vastaan. Heinolalaiset veivät tuolloin voiton 7-4.

LeKi on yksi Mestiksen vähiten maaleja tehneistä joukkueista. Tapparan sopimuspelaajat Teddy Da Costa ja Toni Kallela ovat suuressa roolissa lempääläisten hyökkäyspelissä. Edellisessä ottelussa LeKin paras hyökkääjä oli Jonatan Tanus.

Artem Iossafovin vaikutus K-Vantaan peliin on ollut pelkästään positiivinen. Liigassa rooli jäi pieneksi, mutta Mestiksessä vastuuta riittää. Eestiläinen Blues-laina Robert Rooba on tuonut ilahduttavasti pirteyttä peliin.

Ensimmäisessä ottelussaaan Peliittoja vastaan Rooba iski kaksi maalia, mutta jostain syystä LeKiä vastaan hän ei ole mahtunut kokoonpanoon.

Jäähyt ovat taas nousseet K-Vantaan murheenkryyniksi. Ilman niitä joukkue on vahvoilla, mutta niiden kanssa sen peli käy tukalaksi.

Käyttäjän joinonen kuva

Arvio ottelusta: Juha Oinonen

Kotijoukkue LeKi lähtee keskiviikon peliin paljon paremmista lähtökohdista. Kotiyleisön tuki, kolmen ottelun voittoputki ja kokoonpanossa kovatasoisia pelaajia, jotka eivät mahdu Tapparan kokoonpanoon. K-Vantaan taistelu ei riitä, vaan isäntäjoukkue pitää sarjapisteet Lempäälässä.

Seuraa Heitä

Jonatan Tanus #20 |

Laitahyökkääjä

Lupaava Tappara-taustainen hyökkääjä tuli Pohjois-Amerikasta Mestikseen hakemaan pelipaikkaa Liigasta, mutta otteet ovat olleet vaisuja. Edellisessä pelissä Tanus oli kuitenkin LeKin parhaimmistoa.

Severi Sillanpää #67 |

Keskushyökkääjä

Liigassakin pitkään pelannut Sillanpää hankittiin toistaiseksi kestävällä lainasopimuksella Vantaalle. Pelipaikka on heti ykkösketjussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle