Hiekka valuu tiimalasissa - Kenestä olisi kurssin kääntäjäksi?

MESTIS / Ennakko
Männikkö on iskenyt saukkopaidoissa tällä kaudella 26 otteluun 18 tehopistettä.
Kuva © Timo Savela
Viikon toiseen kotiotteluunsa LeKin vieraaksi matkaa hienoa kautta pelaava Jokipojat. Jokipojat saapuu Lempäälään neljän ottelun voittoputkessa. Kotijoukkue on sen sijaan edellisistä 12 ottelusta kyennyt taistelemaan ainoastaan yhden voiton.

Pystyykö LeKi kääntämään kelkkansa kauden lähestyessä loppuaan?

Vaikka viime peleissä LeKin pistesarake ei ole juuri karttunut, on sillä silti matemaattiset mahdollisuudet selviytyä pudotuspeleihin. Joukkueella on jäljellä 13 peliä ja piste-eroa viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevaan Peliittoihin on kymmenen pistettä.

LeKin loppuohjelma ei ole helpoimmasta päästä, mutta kukaan pelaajista ei varmastikaan ole heittänyt kirvestä kaivoon vielä pudotuspelipaikan suhteen. Kokeneiden pelaajien kuten Pasi Puistolan, Sami Holapan ja Miikka Männikön on otettava vieläkin suurempaa roolia nuoren joukkueen keskuudessa, jotta LeKin pelit eivät päättyisi runkosarjaan.

Varsinkin Männikön otteissa on viime otteluissa huokunut turhautuneisuus, joka on johtanut turhiin jäähyihin ja keskittyminen peliin on kärsinyt.

Kuinka joensuulaisten kunto kestää?

Jokipojilla on alla raskas ottelu TUTOn vieraana. Vierailijat olivat miltei koko ottelun altavastaajana, mistä kertovat myös torjunnat - TUTOn Kristian Järviselle kertyi vain 15 koppia, kun taas vierasjoukkueen Samuel Jukurille muhkeat 36 torjuntaa.

Kokoonpanon suhteen TUTO-ottelu toi myös jobinpostia, kun joukkueen ykköspuolustajiin kuuluvalle Esa Lehikoiselle tuomittiin pelirangaistus päähän kohdistuvasta taklauksesta. Lehikoisen mukanaolo illan ottelussa on epävarmaa, ja hänen tilalleen pelaavaan kuusikkoon nousee Jokipoikien oma kasvatti Jere Niemelä

Myös tärkeäksi lenkiksi noussut Joel Olkkonen otti osumaa TUTO-ottelussa, ja päätöserässä mies pelasi vain hajavaihtoja. Pakkipula näyttäisi siis iskevän juuri kun se ehti helpottua.

Jokipojat on ollut LeKille epämieluinen vastus

Joukkueet ovat kohdanneet tämän kauden aikana ainoastaan kaksi kertaa ja molemmista otteluista voittajana ovat poistuneet joensuulaiset. Lokakuun alkupuolella Jokipojat vieraili Lempäälässä ja nappasi kolme pistettä mukaansa 2-1-numeroin. Vuodenvaihteen jälkeen oli LeKin vuoro reissata Joensuuhun, josta tuliaisiksi tuli selkeä 0-4-vierastappio todella haluttoman esityksen päätteeksi.

Molemmat joukkueet olivat tulessa myös eilen perjantaina. LeKi tahkosi täydet 60 minuuttia JYP-Akatemian vieraana ja siihen päälle vielä jatkoaika ja voittolaukauskisa. Voittolaukauksissa JYP-Akatemian Topi Nättinen oli ainut onnistuja, joten LeKi joutui tyytymään tiukan ottelun jälkeen ainoastaan yhteen pisteeseen kotiinviemisiksi.

Kuten mainittua, Jokipojat jatkoi sen sijaan voittoputkeaan TUTOn kustannuksella. Kupittaalla pelattu ottelu päättyi vieraiden 3-2-voittoon. Voittomaalista vastasi ykkösketjun laidassa viilettänyt Jesse Paukku.

Seuraa Heitä

Miikka Männikkö #12 |

Laitahyökkääjä

Kokenut pelaaja saa päävalmentaja Juha Juujärveltä paljon vastuuta. Painaa jäällä aina sata lasissa, mutta viime peleissä keskittyminen ei ole pysynyt olennaisessa.

Juuso Akkanen #4 |

Puolustaja

Konkaripuolustaja oli joensuulaisten parhaimmistoa Turussa. Etenkin kiekkojen blokkailu kuului raumalaisen repertuaariin. Vastuuta on luvassa myös entistä seuraa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle