Armoa ei, Kouvolaan

MESTIS / Ennakko
Ilo oli Savonlinnassa ylimmillään. Miten Kouvolassa käy?
Kuva © Antti Varonen
Sekä kouvolalaiset että pässipaidat ovat keskiviikkona tärkeän paikan edessä. SaPKon on otettava kolmas kiinnitys, mikäli se tahtoo pelata tänä keväänä välierissä.

Edellisen ottelun ratkaisu

Joukkueet kohtasivat viimeksi maanantaina Savonlinnassa, jossa KooKoo nappasi toisen kiinnityksensä välieräpaikkaan. SaPKon ylivoima petti Talvisalossa pahasti, sillä kouvolalaisten viidestä maalista peräti kolme syntyi ylivoimalla. Mustaoranssien sankari oli hattutempun tehnyt Teemu Rinkinen

Illan isännät pääsivät vain harvoin laadukkaille maalipaikoille, mistä nolla tehtyä maalia kertoo hyvin. KooKoon maalia vartioinut Mikko Rämö ei antanut SaPKolle armoa, vaan torjui vakuuttavasti läpi mittelön. 

Pääpointit viidenteen otteluun

Keskiviikon ottelu on molemmille joukkueille niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvin tärkeä. KooKoon täytyy ryöstää johtoaseman valtikka itselleen, ja puolestaan SaPKon jatkomahdollisuudet murenevat, mikäli voitto jää Kouvolan betoniseinien sisään. 

Viidennessä ottelussa rohkeus ratkaisee. Kouvolalaiset ovat napanneet eniten voittoja silloin, kun joukkue on taklannut paljon ja lähtenyt ripeästi hyökkäyksiin. Keskiviikkona ei siis maitoilla − röyhkeämpi joukkue vie pisteet. 

Erikoinen tilastopoiminta

Kolmatta kautta KooKoon edustusjoukkueessa pelaava Jere Espo teki maanantaina aikuisuransa ensimmäisen pudotuspelimaalin. 22-vuotias Titaanien kasvatti vastasi ottelussa joukkueensa 5−0-osumasta noin puoli minuuttia ennen loppua. 

Jatkuuko sama meno myös kotikaukalossa? 

Seuraa Heitä

Hannes Björninen #24 | Brynäs

Keskushyökkääjä

Pelicans-laina on erottunut kentältä edukseen. Björninen pelaa rohkeasti, eikä luovu yhdestäkään kiekosta, jos ei ole pakko. Hyökkääjä on juuri sitä, mitä KooKoo tarvitsee tällä hetkellä.

Mikko Nuutinen #40 |

Laitahyökkääjä

Nuutinen on tehnyt SaPKolle jo kaksi ylivoimamaalia. Yhteistyö Nikke Kettukankaan kanssa näyttää toimivan.

» Lähetä palautetta toimitukselle