Kouvolassa taistellaan toisesta kiinnityksestä

MESTIS / Ennakko
Jukurit juhli sarjan avauskohtaamisessa.
Kuva © Jukka Rasimus / Kuvakori.fi
Jukurit vei finaalisarjan ensimmäisen kohtaamisen varsin kiivastunnelmaisen väännön jälkeen 2-1-numeroin. Vauhdikasta ja fyysistä peliä on odotettavissa myös perjantai-iltana, kun KooKoo lähtee hakemaan sarjalle tasoitusta.

Ensimmäisen ottelun ratkaisu

Avausottelu ratkesi toisessa erässä, kun Jukurit iski kiekon kahdesti Frederic Cloutierin selän taakse. 

KooKoo nousi vielä päätöserässä maalin päähän Ossi Ikosen maalilla, mutta ei onnistunut tasoittamaan ottelua, vaikka pääsi loppuhetkillä kokeilemaan minuutin verran kahden miehen ylivoimaakin. 

Pääpointit toiseen otteluun

Tiistain kohtaaminen oli varsin lämmintunnelmainen ja tuomarilinja salliva, minkä vuoksi kentällä nähtiin paljon taistelupareja. Jukureiden ylivoima oli KooKoon vastaavaan verrattuna vaarallisempaa, vaikka täysosumia ei erikoistilanteista syntynytkään kuin yksi. Liikojen ylivoimatilanteiden antamista on siis vältettävä.

Avauskohtaaminen päättyi joukkopainiin, jonka seurauksena KooKoo-puolustaja Pauli Levokari on sivussa pelikieltoisena perjantain ottelusta. Isokokoinen puolustaja oli ottelussa vikkelien hyökkääjien kanssa suurissa ongelmissa, joten hänen tilalleen todennäköisesti nouseva Lauri Kärmeniemi tuo lisää liikettä kouvolalaispuolustukseen, mitä varmasti tarvitaan.

Jukureiden ykkösketju Jaakko Turtiainen-Oula Palve-Miikka Männikkö on ollut viime aikoina tehoton, vaikka tiistain kamppailussakin muun muassa Palve pääsi yrittämään maalintekoa useampaankin otteeseen. Ketjua yritettiin herätellä pienillä ketjumuutoksilla, mutta sekään ei tuonut toivottua tulosta. Ketjun tehojen löytyminen olisi Jukureille erittäin iso asia.

Huomionarvoista

Jos Jukureiden ykkösketju on ollut tehoton, on vastaavasti kakkosketju ja varsinkin keskushyökkääjä Mika Kujanpää syttynyt liekkeihin. Kujanpää on tällä hetkellä viiden ottelun pisteputkessa, jonka aikana hänelle on kertynyt tehot 1+9.

KooKoon Juuso Rajala tarvitsee puolestaan enää yhden syöttöpisteen napatakseen Mestiksen pudotuspelien yhden kauden syöttöennätyksen itselleen Turo Asplundilta. Lisäksi Rajala on enää pisteen päässä Aki Keinäsen viime kevään 18 pisteen saldosta, joka on tällä hetkellä pudotuspelien ennätyslukema Mestiksen historiassa.

Seuraa Heitä

Juuso Rajala #8 |

Keskushyökkääjä

Taiturimaisessa hyökkääjässä näkyi avauskohtaamisessa pieniä turhautumisen merkkejä, kun onnistumisia ei tullut. Onnistuuko Jukurit saamaan miehen pelihuumorin matalalle myös perjantaina?

Mika Kujanpää #37 |

Hyökkääjä

Noussut pudotuspelien edetessä joukkueen avainpelaajien joukkoon. Viime peleissä ollut joukkueensa tehokkaimpia pelaajia ja sen lisäksi on arvokas pelaaja myös puolustussuuntaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle