Hokki käy alavireisen kukkoparven kimppuun

MESTIS / Ennakko
Sunnuntain ainoassa Mestis-kamppailussa kohtaavat sarjakakkonen KooKoo ja lauantain kierroksen jälkeen taulukossa peräti viidenneksi noussut Hokki. Joukkueiden kuntokäyrät osoittavat eri suuntiin: KooKoo on pelannut viime kierrokset vaisusti, kun taas Hokki on jatkanut koko kevätkauden kestänyttä liitoaan.

Helmikuu on ollut KooKoolle raskasta aikaa. Runkosarjan voittoon joukkueella on enää vain teoreettiset mahdollisuudet, eikä kakkospaikkakaan ole vielä varma, vaikka kouvolalaisilla onkin muutaman pisteen etumatka K-Vantaaseen ja KalPaan.

Pisteiden valossa viime kierrokset eivät kuitenkaan ole olleet aivan toivottomia, sillä neljästä viime ottelusta KooKoo on saalistanut kuusi pistettä. Vastustajat ovat kuitenkin olleet pääosin sarjan häntäpään ryhmiä, ja pisteautomaatti UJK:n kukistaminen vasta jatkoajalla kertoo vastaansanomattomasti, ettei KooKoo ole tällä hetkellä ollenkaan parhaimmillaan.

Vaikeuksia kukkopaidoille on tuonut joukkuetta koetellut flunssa- ja vatsatautiaalto. Yksi sen uhreista on ollut joukkueen ykköshyökkääjä Timo Nurmberg, joka palasi eilen Forssassa kokoonpanoon – tosin nelosketjuun.

KooKoon paras ketju on viime peleissä ollut kolmen laitahyökkääjän yhdistelmä Teemu Somppi – Tatu Kattelus – Reino Soijärvi. Lauantaina Forssassa ketju teki kaksi KooKoon kolmesta maalista. Yllättävään maalivireeseen on päässyt myös puolustuksen kulttihahmo Mikko Outinen, 31, joka avasi kauden maalitilinsä keskiviikkona ja jatkoi sitä heti lauantaina.

KooKoon maalivahtipeli on ollut hyvää, vaikka kenttäpeli ei oikein ole sujunutkaan. Sami Heikkinen on parantanut syksystä, ja kaukaloon palannut Carl Grahn on päässyt lähelle alkukauden huippuvirettään.

Kaartinen ei enää ainoa tehomies

Hokki on jatkanut helmikuussa siitä, mihin se tammikuussa jäi. Voittojen myötä taistelu pudotuspelipaikasta on muuttunut väännöksi keskikastin sijoituksista. Hokki on sarjan kovavireisimpiä joukkueita, joten sen haltuunsa ottama viides sija saattaa hyvinkin säilyä sarjan loppuun asti.

Kajaanilaiset lähtivät viikonlopun vieraspelireissulleen vain kolmen täyden kentällisen voimin. Valmennusjohto perusteli ratkaisua hyvillä kokemuksilla kolmen kentän käytöstä, ja ratkaisu osoittautuikin oikeaksi, sillä Ahmat kaatui lauantaina Hyvinkäällä. Toinen peräkkäinen peli voi olla avainpelaajille raskas, mutta toisaalta Hokki on tänä talvena moneen otteeseen näyttänyt viihtyvänsä otteluruuhkissa, vaikka miehitys onkin ollut kapea.

Hokin kannalta positiivista on tehopisteiden jakautuminen aiempaa useamman miehen harteille. Sami Kaartinen ei enää vastaa lähes yksinään joukkueen maalinteosta, vaan viime otteluissa on myös kakkosketju Janne Pesonen – Juha Silvander – Jani Tuppurainen rohmunnut pisteitä oikein urakalla.

Pasi Häkkinen on jatkanut Hokin maalin suulla erinomaisia otteitaan. Ahmat-voitossa hän oli kajaanilaisten tärkein pelaaja.

KooKoo on pelannut viime aikoina tasaisia pelejä joukkuetta kuin joukkuetta vastaan, joten tiukkoja loppunumeroita voi veikata myös sunnuntain otteluun. Hokki on kovassa vireessä, mutta vieraskentällä se tuskin pystyy toistamaan aivan hurmoksellisimpia esityksiään.

» Lähetä palautetta toimitukselle