Hokki haastaa hurjavireisen mestarin

MESTIS / Ennakko
Petri Mattila kohtaa entisen seuransa.
Kuva © Antti Varonen
Kouvolan lauantai-illassa kohtaavat kaksi menneiltä kausilta hyvin toisilleen tutuksi tullutta joukkuetta. Kotijoukkue KooKoo on kuuden ottelun voittoputkessa, jonka perjantaina kotivoiton K-Vantaasta napannut Hokki pyrkii katkaisemaan.

KooKoo on sarjassa toisena, kaksi ottelua kärkijoukkue Jukureita vähemmän pelanneena. Vierasjoukkue Hokki puolestana nousi perjantaina seitsemänneksi, joten isäntäjoukkue lähtee otteluun melko selkeänä ennakkosuosikina.

Joukkueet tuntevat toisensa hyvin kohdattuaan peräti kolmella edellisellä kaudella pudotuspeleissä, viimeisimpänä viime kevään aina seitsemänteen otteluun asti venyneessä välieräsarjassa. Lisäksi kouvolalaisten penkin takana vaikuttava päävalmentaja Petri Mattila valmensi Hokkia edelliset kolme kautta. Mattilan mukana Kajaanista Kouvolaan siirtyivät apulaisvalmentaja Jukka Kuusivuori, sekä hyökkääjät Mika Koivisto ja Arttu Heikkinen.

KooKoo on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, seitsemässä ottelussa vain 16 kappaletta. Vahvimpia osa-alueita onkin ollut maalivahtipeli. Erityisesti neljä ottelua seitsemästä torjunut Frederic Cloutier on esiintynyt upeasti, Mikko Rämön antaessa taustatukea.

Viime kaudella pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Tomi Peltonen palasi loukkaantumisen jäljiltä kokoonpanoon keskiviikkona. Joukkueen terveystilanne näyttääkin tällä hetkellä varsin hyvältä.

Hokki sai puolustukseensa kaivatun vahvistuksen, kun Vaasan Sportin puolustaja Eetu Heikkinen liittyi joukkueeseen kuukauden mittaisella lainasopimuksella. Heikkinen esiintyikin perjantain kotiottelussa miehekkäästi ja kirjasi samalla tehot 1+1.

Hokilla päästettyjä maaleja on sarjassa neljänneksi eniten. Joukkueen nuorille pelaajille sattuu ajoittain omassa päässä pahoja virheitä, jotka ovat maksaneet maaleja. Maalivahtitandemi Antti Lehtonen – Tuomas Tolonen kaipaisi otteisiinsa tasaisuutta. KooKoon nimekäs pelaajisto käyttää heikot hetket hyödykseen kovalla prosentilla.

Kotitaika ja rangaistukset suuressa roolissa

KooKoo ei ole vielä tällä kaudella hävinnyt kotihallissaan peliäkään. Se on onnistunut iskemään jokaisessa kotiottelussa vähintään kolme maalia, joten helpolla ei tule Hokinkaan puolustusosasto pääsemään. Kouvolalaisjoukkueesta löytyy tulivoimaa moneen eri ketjuun.

Hokille on tuomittu sarjassa toiseksi eniten rangaistusminuutteja. Jäähyily täytyykin saada kuriin, mikäli joukkue tahtoo pitkältä vierasmatkaltaan sarjapisteitä napata. KooKoon nimimiehet rankaisevat kovalla prosentilla, jos rangaistusaitiosta ei onnistuta pysymään pois.

Perjantain ottelu ja yötä myöten taitettu bussimatka näkyvät todennäköisesti jonkun verran Hokin otteissa. Perjantainen voitto oli kuitenkin henkisesti erittäin suuri asia, josta vieraat pyrkivätkin varmasti ammentamaan energiaa hallitsevan mestarin kotiluolassa.

Seuraa Heitä

Mika Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Viime kaudella Hokki-paidassa viilettänyt työmyyrä kohtaa ensimmäistä kertaa entisen seuransa. Yltiöuhrautuvainen roolipelaaja on ainoa kaikki ottelut pelannut KooKoo-pelaaja, jolla ei ole tilillään yhtään miinusmerkintää. Valmentaja Mattilan luottomies.

Eetu Heikkinen #5 |

Puolustaja

Pelasi perjantaina hyvän ottelun, kruununa tasoitusmaali viimeisellä minuutilla. Viime kaudella Mestiksen parhaaksi puolustajaksi valittu Heikkinen on tärkeässä roolissa, mikäli Hokki pisteitä Kouvolasta mielii hakea. Näkyykö pelaamattomuus otteissa kovassa ottelutahdissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle