Joko on KJT:n aika voittaa?

MESTIS / Ennakko
Maanantain tv-pelissä Järvenpäässä kohtaavat lauantaina KooKoon kanssa pisteet tasannut kotijoukkue KJT ja Vaasasta vieraaksi saapuva Sport. Viime aikoina hyvässä vireessä ollut Sport lähtee otteluun lievässä ennakkosuosikin asemassa, mutta piristymisen elkeitä osoittanut järvenpääläisryhmittymä tullee antamaan myös kovan vastuksen.

KJT teki paluunsa tauolta lauantaina varsin mallikkaasti; joukkue nousi vaikeuksien kautta kolmannessa erässä pistejakoon sarjakakkosen, Kouvolan KooKoon, kanssa. Järvenpääläiset taistelivat hyvin, ja olivat jatkoajalla jopa lähempänä voittoa Iippo Suutarisen laukoessa pelivälineen tolppaan asti.

KJT lähti KooKoo-otteluun täydellä miehityksellä, kun sentteri Pekka Nöyränen teki paluun rannevammansa jälkeen. Sairaslistalle ei tullut jatkoa lauantainakaan, mutta eivät järvenpääläiset aivan parhaalla miehityksellään tuiki tärkeään tv-otteluun pääse vikkelän laitahyökkääjä Toni Mustosen ollessa estynyt armeijakiireiden vuoksi.

Keski-uusimaalaiset ovat kokeneet viime aikoina suhteellisen paljon muutoksia, sillä Jan Lehti esiintyi KooKoota vastaan käydyssä ottelussa ensimmäistä kertaa joukkueen kakkosvalmentajan asemassa. Ennen KJT:n A-junioreita valmentanut Lehti saikin järvenpääläisten otteisiin tiettyä räväkkyyttä aikaan.

Kapeaa miehitystä on paikattu nostamalla muutamia A-junioreita edustukseen. Lauantaina muun muassa Fredrik Vara esitti puolustajan tontilla varsin hyviä otteita, ja miehestä onkin kenties maanantaina paljon apua vaasalaisten hyökkäysten pysäyttämisessä. Kapeata alakertaa on paikattu myös peluuttamalla paremmin hyökkääjänä tunnettua Matti Lievosta muutamissa otteluissa puolustajan asemassa; KooKoo-ottelussakin Lievonen siirtyi puolustajaksi kesken ottelun.

KJT:n maalivahdeista Jaakko Suomalaisen otteissa oli lauantaina havaittavissa lievää haparointia, mutta pääosin mies onnistui tontillaan suhteellisen hyvin. Järvenpääläisten oma kasvatti Jaakko Valkama on myös esittänyt – silloin kun kentälle on päässyt – varsin hyviä otteita, joten hänen pelaamisensakaan ei olisi suuri yllätys. KJT:n edellisessä tv-ottelussa Kokkolan Hermestä vastaan Valkama pelasi varsin mallikkaasti, joten miehellä on alla hyviä kokemuksia tv-kameroiden valvovan silmän alla pelaamisesta.

Sportilla alla tappio TuTolle

Sport hävisi lauantaina kotonaan TuTolle 1-3-lukemin, mutta esitti kentällä kuitenkin varsin mallikkaita otteita. KJT:ssakin viime kaudella käväissyt Harri Korpela teki ottelussa Sportin ainokaisen. Ottelun läpi kolmella sentterillä pelanneet vaasalaiset kaatuivat huonoon viimeistelyyn ja joutuivat myöntämään kovavireisen turkulaisjoukkueen itseään paremmaksi.

Vaasalaiset ovat esittäneet joulukuisen valmentajanvaihdoksensa jälkeen todella hyviä otteita, ja viimeisistä 13 ottelusta tuloksena onkin peräti 9 voittoa. Kenneth Westerback on saanut joukkueen pelaamaan tasonsa mukaan alkukauden haparoinnin jälkeen, joten joukkue on noussut jo tukevasti pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Sportin kiekkotaituri Patrik Westerbackin pelaaminen on epävarmaa polvivaivojen vuoksi, mutta sen sijaan sormivammasta toipunut Mikko Ilkka lienee pelaavassa kokoonpanossa – tosin mies saattaa olla vielä keskenkuntoinen. Puolustaja Mikael Hallbäck taasen on loppukauden sivussa.

Mikäli Westerback on poissa, korostuvat hyvin pelanneiden Markus Jämsän ja Vesa Myllyahon roolit hyökkäysten rakentelussa. Jämsä on mättänyt viimeisissä viidessä pelaamassaan ottelussa peräti kahdeksan tehopistettä – UJK-ottelun neljän maalin siivittämänä – joten järvenpääläispuolustus saa olla varmasti tarkkana hänen kanssaan, mikäli KJT aikoo pisteet itsellään pitää. Myllyaho on taasen kunnostautunut lähinnä syöttelijänä; tuloksena 7 syöttöpistettä viidessä viime ottelussa.

Joukkueiden edelliset kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet tiukkoja, joten luvassa on varmasti kova ottelu. 14 voitottoman ottelun putkessa ryömivälle KJT:lle voitto olisi uskomattoman tärkeä, sillä sen päävastustaja FPS hävisi eilen K-Vantaalle. Forssalaiset ovat tällä hetkellä 2 pistettä KJT:ta edellä karsintaviivan tuntumassa, joten voittaessaan järvenpääläiset nousisivat FPS:n kanssa tasoihin.

Sportilla ottelussa ei periaatteessa ole muuta panosta kuin kunnia, sillä pudotuspelipaikka on jo lähes varmistettu, eikä kotietukaan ole enää saavutettavissa. Ilmaiseksi KJT ei voittoa kuitenkaan saa, sillä jokainen pelaaja haluaa varmasti antaa kaikkensa urheilukansan valvovan silmän alla. Vaasalaiset lähtevät otteluun ennakkosuosikkina, mutta myös järvenpääläisten voitottomien otteluiden putki saattaa olla jo lähellä päättymistään.

» Lähetä palautetta toimitukselle