Pulliaisella mahdollisuus uuteen taikanäytökseen urakoivien vahtien taistossa

MESTIS / Ennakko
Pulliainen iski viimeksi LeKin verkkoon kypärällisen verran maaleja.
LeKi on kärsinyt kaksi harmittavaa tappiota viime otteluissaan. Viimeksi keskiviikkona joukkue hukkasi kahden maalin johtonsa K-Vantaata vastaan. KeuPalla sen sijaan pyyhkii hyvin, sillä joukkue on saavuttanut pisteitä viidestä viime ottelustaan peräti neljässä.

Keskiviikkona Vantaalla hyytynyt LeKi jatkaa vierasviikkoaan KeuPaa vastaan. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kertaalleen tällä kaudella. Lempäälässä pelatussa ottelussa KeuPa oli vahvempi maalein 1-4. Tuolloin Emppu Pulliainen viimeisteli kolme maalia.

LeKin viime aikojen otteita on leimannut ailahtelevaisuus. Viime viikolla joukkue voitti Espoo Unitedin vieraissa peräti 5-1, hävisi välissä niukasti kotonaan JYP-Akatemialle, ja viimeksi kyykkäsi K-Vantaalle 2-5. 

Päävalmentaja Miikka Kuusela on puhunut viime aikoina paljon siitä, kuinka joukkueen maalinteossa on suuria ongelmia. Espoon kamppailua lukuun ottamatta Lempäälän saukkolauma ei ole onnistunut lokakuun peleissään tekemään kertaakaan yli kahta maalia.

Waltteri Hopposen lähdettyä takaisin Hämeenlinnaan, on lempääläläisjoukkueen maalintekijäosasto harventunut. Joona Luoto on tosin osoittautunut viime peleissä mahdolliseksi uudeksi sateentekijäksi.

Maalinsuulla luottomiehet paikalla

Alkukaudella loistanut Christian Heljanko on osoittautumassa tavalliseksi kuolevaiseksi. Maaleja on mennyt omiin viime otteluissa liikaa, vaikka Heljangon tilastot ovatkin edelleen Mestiksen kärkipäätä. Nuori maalivahti voi kuitenkin parhaana päivänään voittaa yksittäisiä otteluita LeKille omilla otteillaan.

KeuPa on tähänastisen Mestis-kauden heikoin kotijoukkue. Se on saalistanut Keuruulla vain neljä sarjapistettä. LeKin vierassaldo on karttunut kuudella pisteellä. 

Tehokas tutkapari Pulliainen − Samuel Salonen on ollut KeuPan vahvin ase alkukauden otteluissa. Molemmat kolkuttelevat paikkaa pistepörssin top10:ssä.

Vaikka KeuPasta löytyy edellä mainitun kaksikon kaltaisia pisterohmuja, on joukkueella silti myös huolenaiheensa. Keuruun ylpeys on nimittäin päästänyt Mestiksessä JYP-Akatemian jälkeen toiseksi eniten maaleja. Maalivahtiosastolla KeuPan kaikki pelit aloittanut Roope Urpolahti on jämähtänyt tilastojen valossa keskitason veräjänvartijaksi.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on ainakin maalivahdeille luvassa työteliäs ilta, sillä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa molempien torjujien koppimäärät lähentelivät kolmeakymmentä.

Seuraa Heitä

Roope Urpolahti #33 |

Maalivahti

Urpolahti on urakoinut kaikki KeuPan ottelut tällä kaudella. Alkaako taakka näkyä nuoren miehen harteilla vai torjuuko Urpolahti LeKin jälleen kumoon?

Christian Heljanko #30 | Tappara

Maalivahti

Heljanko on aloittanut LeKin maalilla jokaisessa Mestis-ottelussa tämän kauden runkosarjassa. Tilastot ovat sarjan kärkipäätä, mutta viime otteluissa oma verkko on soinut liikaa. Auttaako Heljanko LeKin voittoon Keuruulla?

» Lähetä palautetta toimitukselle