LeKi saapuu mittaamaan KeuPan kotiluolan lämpötilan

MESTIS / Ennakko
Tarkkanen on saanut vastuuta KeuPan takalinjoilla.
Kaksi sarjataulukon alemmalle puolikkaalle valahtanutta joukkuetta kohtaavat lauantaina Keuruulla, kun KeuPa saa vieraakseen LeKin.

KeuPa on pelannut alkukaudella kotihallissaan vahvasti. Se on voittanut molemmat kotiottelunsa, kun ensin kaatui Hermes puhtaasti 7-0, ja seuraavassa kotiottelussa tuleva liigajoukkue Jukurit. 

LeKi sen sijaan on hävinnyt kaikki tämän kauden kolme vierasotteluaan, joista tosin yhden vasta jatkoajalla. Asetelma on kuitenkin aiempien esitysten perusteella selvä. KeuPa on kotivireensä ansiosta hienoinen ennakkosuosikki.

KeuPan nettisivuilla joukkueen apuvalmentaja Mikko Heiskanen painottaa, että joukkueen on pelattava aktiivisesti joka puolella kenttää. Se onkin ollut KeuPan vahvuus alkukaudella. Jos joukkueen työmoraali lopahtaa ottelun aikana, ei yleensä ole tulosta tullut. 

Ville Niemisen johdolla KeuPa on esittänyt työteliästä jääkiekkoa, eikä se ole antanut tuumaakaan periksi yhdessäkään ottelussa. Tähän on myös LeKin osattava varautua. Lauantaina tullaan varmasti näkemään paljon kamppailupelaamista. Kamppailujen voittaminen helpottaa kiekon kontrollointia, joka puolestaan tuottaa maalipaikkoja. 

LeKin löydettävä pelillinen identiteettinsä

LeKi on esittänyt alkaneella kaudella erittäin ailahtelevia otteita, eikä varsinaista tasaisuutta ole ainakaan vielä löytynyt. Otteet ovat heitelleet melkoisesti myös yksittäisten otteluiden sisällä.

− Välillä kärsimme vielä sellaisesta tietynlaisesta poikamaisuudesta. Tarvitsemme tilanteisiin lisää äijämäisyyttä. Tilanteet pitää uskaltaa pelata loppuun asti, painotti LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi perjantain Jokipojat-ottelun jälkeen.

LeKi tarvitsee peliinsä uusia tuulia. Monesti puolustajan avaukset ovat kolisseet vastustajan päätylaudoitukseen, sekä hyökkäyspään ratkaisut on pelattu liiaksi tiettyjen pelaajien kautta. Esimerkiksi hyökkäyksien käynnistäminen on melko raskaasti kapteeni Jimi Santalan harteilla.

Uudet vahvistukset Miikka Männikkö ja Antti Bruun tuovat oman mausteensa lempääläläisten kokoonpanoon. Vielä perjantaina Jokipojat-ottelussa uusittu kokoonpano ei löytänyt kemioitaan, joten ensiarvoisen tärkeää LeKin kannalta olisi, että ketjukoostumuset löytäisivät toisiaan Keuruulla paremmin.

Kamppailuvalmius ja maalipaikkojen hyödyntäminen saattavat näytellä isoa roolia kahden työteliään joukkueen kohtaamisessa.

Seuraa Heitä

Juha Tarkkanen #21 |

Puolustaja

Puolustaja on saanut vastuuta keuruulaisjoukkueessa, ja nuori mies on vastannut huutoon mallikkaasti. Alkukauden tehot 1+3 oikeuttavat joukkueen sisäisen pistepörssin jaettuun kolmanteen sijaan.

Jimi Santala #88 | Espoo United

Puolustaja

Joukkueen kapteenilla ei ollut paras päivä pelillisesti perjantaina Jokipoikia vastaan. Nouseeko Santala omalle tasolleen lauantaina? Sitä LeKi nimittäin kipeästi tarvitsee.

» Lähetä palautetta toimitukselle