Keuruulla taistellaan pisteistä pudotuspelien hengessä

MESTIS / Ennakko
Keuruulla kamppaillaan kiivaasti pudotuspelipaikoista.
Keuruun lauantai-illassa yhteen lyövät pudotuspeliviivan tuntumassa kamppailevat KeuPa ja LeKi. KeuPa taisteli maukkaan pisteen mukaansa Mikkelistä ja janoaa pisteitä varmasti tappioiden ja maaliteon kanssa tuskailevalta LeKiltä.

Voitetusta pisteestä virtaa peliin

KeuPa vieraili perjantaina Jukureiden vieraana ja toi mukanaan sitkeän taistelun jälkeen hieman yllättäenkin yhden sarjapisteen. Joukkue puolusti tiiviisti ja piti taistelullaan unelman pudotuspelipaikasta hengissä.

− Taistelimme ihan henkemme kaupalla. Kyllä voidaan olla ylpeitä tuosta taistelusta, KeuPa-käskijä Ville Nieminen iloitsi perjantain kamppailun jälkeen.

Lauantain kamppailussa on jaossa isot pisteet ja perjantain kamppailu toi varmasti keuruulaisryhmään hyvän latauksen. Joukkue on myös kotikaukalossaan esittänyt vahvoja otteita, joten kotiyleisön tuki tuo joukkueelle varmasti myös lisää energiaa.

Peli kulkee, palkintoa ei kuulu

LeKi lähtee otteluun melko erilaisista lähtökohdista, sillä lempääläläisryhmä on ajautunut seitsemän ottelun tappioputkeen. Saukkopaitojen peliesitykset ovat kuitenkin olleet tulosta parempia, mutta ongelmaksi on muodostunut maalien tekeminen.

− Hyvä taistelu tänään jätkiltä. Ei pelkästään puolustettu ja rikottu vastustajan peliä vaan myös meidän hyökkäyspelaaminen oli tänään 45 minuuttia hyvällä tasolla. Paikkoja oli, mutta yhdellä tehdyllä maalilla vaan harvoin voittaa otteluita, LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi harmitteli perjantain ottelun jälkimainingeissa.

Joukkue on tehnyt viimeisissä seitsemässä ottelussaan 13 maalia eli hieman alle kaksi osumaa per ottelu. Tähän lukemaan tarvitaan parannusta, mikäli joukkue mielii palata voittokantaan.

Tasainen on kaiku askelten

KeuPa ja LeKi ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kahdesti ja molemmat ovat voittaneet kertaalleen. Lokakuun alussa KeuPa nappasi jatkoaikavoiton kotikaukalossaan ja LeKi oli kuukautta myöhemmin etevämpi Lempäälässä.

Joukkueet ovat myös sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 9. ja 10. Piste-eroa ryhmillä on neljä pistettä LeKin eduksi, joten KeuPa voisi voitolla nousta jo aivan LeKin kantaan. Toisaalta myös kaksikon perässä olevat RoKi ja JYP-Akatemia ovat tasapisteissä KeuPan kanssa eli pudotuspelejä käydään myös toiseen suuntaan.

Seuraa Heitä

Pasi Kouvalainen #26 |

Hyökkääjä

Oli keuruulaisryhmän parhaimmistoa Jukureita vastaan ja viimeisteli tehot 1+1. Tehoja kaivataan myös lauantain kamppailussa.

Jimi Santala #88 | Espoo United

Puolustaja

Lempääläläisryhmän kultakypärää kantavalta puolustajan onnistumisia kaivataan, kun joukkue pyrkii katkaisemaan tappioputkeaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle