Sarjanousija mittelee tosissaan pudotuspelipaikasta

MESTIS / Ennakko
KeuPan Teemu Huttu on kahden ottelun maaliputkessa.
Mestiksessä kahdeksantena oleva KeuPa isännöi perjantaina Keski-Suomen derbyssä kolmatta paikkaa miehittävää JYP-Akatemiaa. Isäntäjoukkue pelaa tiukasti kahdeksannesta sijasta, vierailijat puolestaan haluavat taatusti pitää kiinni puolivälierien kotietupaikasta.

Joukkueet ovat kohdanneet tämän sesongin aikana jo kuudesti. Varsin tasaisista mittelöistä jyväskyläismiehistö on voittanut neljä, sarjanousija KeuPa puolestaan on juhlinut voittoa kahdesti. 

KeuPan ja JYP-Akatemian välisistä taistoista peräti neljä on päättynyt ainoastaan yhden maalin erolla. Aikaisempien otteluiden perusteella perjantainakin on siis luvassa tiukka ja tasainen vääntö.

Pudotuspelipaikka on KeuPan omissa käsissä

Keuruun kiekkoylpeys on rymistelemässä jopa sensaatiomaisesti pudotuspeleihin. JYP-Akatemia -mittelöön KeuPa pääsee kahden ottelun voittoputkessa, kun sekä Jukurit ja LeKi jäivät joukkueen jalkoihin. Etenkin mikkeliläisiä sarvipäitä vastaan keuruulaisnippu jopa dominoi peliä Jukurien jäädessä pahasti varjoon.

Nousijajoukkueen on jatkettava pisteiden haalimista tästä eteenkin päin, sillä yhdeksäntenä oleva Kiekko-Vantaa kärkkyy vain kahden pisteen päässä. Toisaalta seitsemättä sijaa miehittävään SaPKoon illan kotijoukkueella on matkaa jo kymmenen pistettä.

JYP-Akatemia ei ollut pelkkä tähdenlento

Keuruulle vieraaksi saapuvan JYP-Akatemian tasaisen väkevä vire on jatkunut joidenkin yllätykseksi koko kauden ajan. Jukka Ahvenjärven valmentava miehistö keikkuu sarjataulukossa peräti kolmantena silmissään puolivälierien kotietupaikka.

Jos illan taistelu on KeuPalle tärkeä, riittää myös vierailijoilla panosta ottelussa. JYP-Akatemia saa kynsin ja hampain pitää kiinni kolmannesta sijasta, sillä niin Hokki kuin TUTOkin vaanivat takana vain kahden pisteen päässä.

Akatemia on pelannut tasoonsa nähden lähellä maksimia koko sesongin läpi. Sarjataulukossa ylempänä olevat KooKoo ja Jukurit ovat ehkä liian kovia paloja, mutta upea kolmas sija sarjataulukossa on täysin realistisesti säilytettävissä runkosarjan päätökseen saakka.

Keuruulaisten alivoima tahmeaa - Vierasjoukkue mässäilee maaleilla

KeuPan suurin heikkous ja samalla myös suurin uhka playoffs-paikalle on joukkueen tökkivä alivoimapeli. Keuruulaiset ovat päästäneet miesvajaalla 48 maalia, joka on toiseksi eniten koko Mestiksessä.

Kahden ottelun tappiokierteessä olevan Akatemian vahvuus puolestaan tämän sesongin aikana on ollut hyökkäyspeli. Joukkue on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, kun vastustajan reppu on heilunut 144 kertaa. KeuPan onkin siis oltava hereillä omassa puolustuspäässään - etenkin alivoimalla.

Seuraa Heitä

Petri Pitkänen #54 |

Maalivahti

Perjantaina joukkueensa maalilla aloittava Pitkänen piti joukkuettaan pystyssä viikko sitten lauantaina. KeuPa kampesi silloin Jukurit nurin selkein 4-1-numeroin Pitkäsen toimittua viimeisenä lukkona. Tuossa ottelussa kassari torjui kunnioitettavat 30 laukausta.

Topi Nättinen #59 |

Laitahyökkääjä

Akatemian ykkösketjun keskellä hyökkäävä Nättinen on selkeä pelote KeuPalle. Viikko sitten nuorukainen iski pikkumustan kahdesti KalPan maaliin Liigajoukkueen paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle