Alavireiset kohtaavat Keuruulla

MESTIS / Ennakko
Riku Pitkänen pääsee näyttämään taitojaan viime kauden seuraansa vastaan.
Perjantai-illan kamppailuista tappiot niskassaan poistuneet KeuPa HT ja Jukurit lyövät yhteen Keuruulla. Molempien joukkueiden pelissä on ollut paljon hyvää, mutta pistepussi on silti jäänyt laihaksi ja siihen joukkueet lähtevät hakemaan muutosta.

Sarjassa yhdeksäntenä oleva KeuPa kärsi perjantaina 3-0-tappion Kiekko-Vantaan vieraana. Joukkueen peli-ilme oli kuitenkin edellisotteluita parempi ja päävalmentaja Ville Nieminen harmittelikin joukkueen tehottomuutta.

− Hyvää ja parempaa tekemistä kuin edellisessä vieraspelissä, mutta tehotonta. Tällä hetkellä kärsimme siitä, ettei kiekkoa saada maaliin hyvistä maalintekopaikoista huolimatta. Sinne maalille menijöitä ei juuri nyt joukkueesta löydy, pelkkä halu ei riitä, Nieminen kommentoi paikallislehti Suur-Keuruulle.

Samanlaisia ongelmia on ollut havaittavissa myös kuudentena majailevan Jukureiden pelissä. Perjantain 3-2-jatkoaikatappioon päättyneessä Hokki-kamppailussakin joukkue istui kuskin paikalle vaikean avauserän jälkeen ja hallitsi peliä, mutta viimeistely oli heikkoa. Myöskään kaikkien pelaajien asennoitumiseen päävalmentaja Antti Pennanen ei ollut tyytyväinen.

− Saatiin kolmannen erän puoliväliin pari ylivoimaakin, josta olisi voinut kolmannen maalin tehdä. Ehkä se kuvastaa meidän asennoitumista, kun pojat haki siinä lättysyöttöä neliön läpi ja jäi maali tekemättä, Pennanen analysoi Hokki-ottelun jälkeen.

− Meillä on vielä paljon matkaa, että kaikki pelaajat tajuaa sen, mitä voittaminen vaatii.

Hyökkäyspäässä Jukureiden parhaimmistoa Hokki-ottelussa oli Joonas Kalliola, joka avasi kauden maalihanansa komealla rannelaukauksella. Hän oli myös näkyvässä roolissa fyysisessä pelissä ja samaa asennetta kaivataan muiltakin pelaajilta.

Oman pään puhtaus pääasiana

Puolustussuuntaan Jukurit pelasi Hokkia vastaan kauden tähän mennessä parhaan ottelunsa ja aiemmille otteluille tunnusomaiset virheet loistivat poissaolollaan, eikä Hokille juurikaan tasaviisikoin pelatessa paikkoja auennut.

KeuPa on päästänyt sarjassa kolmanneksi vähiten maaleja, joten myös keuruulaisryhmän oman pään peli on ollut hyökkäystä paremmassa kuosissa. Suurella taitomäärällä varustettu jukurihyökkäys tarjoaa takuulla haastetta lauantai-iltana.

Kiekko-Vantaata vastaan maalilla huhkinut Antti Karjalainen on esiintynyt edukseen alkukauden peleissä, eikä joukkue kaadu maalivahtiin myöskään Petri Pitkäsen astuessa tolppien väliin, joten siltä osin joukkueen tilanne näyttää hyvältä.

Jukureiden veräjällä Juhana Aho pelasi Hokkia vastaan ensimmäisen runkosarjaottelunsa ja esiintyikin hyvin heittäen haastetta ykkösvahdin rooliin hankitulle Mika Norjalle. Nähtäväksi jää saako Aho jatkaa tolppien välissä vai annetaanko ensimmäisissä peleissä aavistuksen haparoiden esiintyneelle Norjalle mahdollisuus.

Jukureiden kokoonpanossa on odotettavissa pieniä muutoksia perjantain Hokki-otteluun nähden. Perjantain ottelusta flunssan vuoksi sivussa olleen Niko Laakkosen pelaaminen on myös lauantain osalta avoinna. 

Keuruulaisisännän kokoonpano on myös elänyt hieman alkukauden otteluissa ja Jukurit-kamppailussa saatetaan nähdä kentällä tuoreita jalkoja. Viime kauden jukuripelaajista keuruulaispaidassa viilettävät Riku Pitkänen sekä Nestori Lähde ja heillä on varmasti paljon näytönhaluja vanhaa seuraa vastaan.

Seuraa Heitä

Riku Pitkänen #27 |

Laitahyökkääjä

Viime keväänä mestaruutta Jukureissa juhlinut hyökkääjä on ollut alkukaudesta keuruulaisten tehokkaimpia hyökkääjiä. Häneltä tehottomuuden kanssa painiva hyökkäyskalusto tarvitsee tehoja myös Jukureita vastaan.

Joonas Kalliola #25 |

Laitahyökkääjä

Suoraviivainen hyökkääjä iski kauden avausosumansa perjantaina ja oli muutenkin kentän näkyvimpiä hahmoja. Lisää maaleja kaivataan KeuPaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle