K-Vantaa isännöi villiä pässilaumaa

MESTIS / Ennakko
Onko vantaalaisista pysäyttämään maalijyvän löytänyt SaPKo?
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Vantaan perjantai-illassa yhteen iskevät Kiekko-Vantaa ja SaPKo. Keskiviikkona virheiden kanssa painineen K-Vantaan täytyy välttää mokailut, sillä maalijyvän löytäneellä savonlinnalaisporukalla riittää maalinälkää.

Viime viikolla kahdesti KooKoon nollaamaksi joutunut Kiekko-Vantaa nappasi henkisesti tärkeän kotivoiton maanantaina, kun LeKi kaatui tasaisen ottelun päätteeksi Tikkurilan jäähallissa maalein 5-3. Täyteen hymyyn ei ollut voitosta huolimatta aihetta, sillä lohipaidat tekivät ottelussa äärettömän paljon virheitä ja joukkueen puolustuspeli takkusi pahemman kerran.

- Virheiden määrä oli tänään käsittämätön. Puolustuskuri ei ollut lainkaan hyvällä tasolla, vaikka se on sitä usein kuluvan kauden mittaan ollut, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pekka Kangasalusta päivitteli LeKi-pelin lehdistötilaisuudessa.

Sarjataulukossa K-Vantaa majailee keskiviikkoisen voiton jälkeen kuudennella sijalla. SaPKo on puolestaan sarjan toiseksi viimeisenä, mutta kaksi peliä vähemmän pelanneena. Matkaa Vantaan lohipaitoihin on seitsemän pistettä, joten voitto tekisi savonlinnalaisille hyvää.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi lohipaitojen 1-0-vierasvoittoon. Tuolloin vantaalaiset hallitsivat peliä, mutta SaPKo-maalilla torjunut Jani Kautto ja savonlinnalaisten uhrautuvainen puolustuspelaaminen venyttivät ottelun jatkoajalle.

Alkukaudesta SaPKo kärsi myös maalinteko-ongelmasta eikä pisteitäkään kertynyt, mutta nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa. Savonlinnalaiset ovat saaneet juonen päästä kiinni ja ovat voittaneet viimeisestä neljästä ottelustaan kolme. Maalijyväkin on löytynyt ja edellisessä neljässä ottelussa on syntynyt 16 osumaa.

Maalintekovoimaa saapui keskiviikkona pässipaitoihin lisää, kun HPK:sta lainalle kahdeksi peliksi saapunut Ville Järveläinen paukutti heti SaPKo-debyytissään neljä maalia HC Keski-Uusimaan verkkoon. Kiekko-Vantaan täytyykin välttää virheet perjantaina tai omissa soi varmasti.

SaPKoa edustaa vielä tämän pelin Järveläisen lisäksi HPK-puolustaja Ville-Veikko Eerola. Keskiviikkona 2+2-tehot iskenyt Artem Iossafov on HIFK:n mukana ja on täten sivussa lohipaitojen kokoonpanosta.

Seuraa Heitä

Ville Järveläinen #19 |

Laitahyökkääjä

Pikku väkkärä oli aivan liekeissä HCK:ta vastaan mässäilemällä neljä maalia. Peippaileeko juonekas hyökkääjä Kiekko-Vantaan nakkikioskille?

Aleksi Rekonen #18 |

Laitahyökkääjä

Paukutti keskiviikkona maalin sekä kaksi syöttöpinnaa. Tänä iltana sitten neljä tehopinnaa?

» Lähetä palautetta toimitukselle