Kiekko-Vantaa ja LeKi hakevat voittoputkille jatkoa

MESTIS / Ennakko
Juuso Perttilä johtaa Mestiksen pistepörssiä tehoilla 5+9.
Kuva © Jarno Hietanen
Kiekko-Vantaa saa keskiviikkona vieraita Lempäälästä, kun kotiluolaan vastaan asettuu LeKi. Kyseessä on sarjan kärkiottelu, kun vantaalaiset ovat toisena ja LeKi kolmantena.

Keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilan Urheilupuistossa kohtaavat vahvasti kauden aloittanut Kiekko-Vantaa ja niin ikään väkevästi pelannut LeKi. Lohipaidat löytyvät runkosarjassa sijalta kaksi ja lempääläläiset sijalta kolme. Eroa on vain piste.

Kiekko-Vantaa on aloittanut kauden mainiosti. Viidestä viime ottelusta on tullut neljä voittoa sekä yksi tappio, joka tuli Jokipoikia vastaan kotiluolassa 1−4-lukemin. LeKillä puolestaan viidestä viime ottelusta on saldona kolme voittoa ja kaksi tappiota. Viimeisimpänä jatkoaikavoitto Ketterästä maalein 5−4.

Mainio maalivahtikaksikko

Kiekko-Vantaa voitti perjantaina Iisalmen IPK:n pienessä kaukalossa maalein 3−1. Lohipaitojen maalivahtikaksikko Juho Ratilainen ja Jani Kautto on osoittautunut vahvaksi muuriksi, sillä joukkue on päästänyt vähiten maaleja, 20 osumaa. Vantaalaisten hyökkäyspeli on toiminut tehokkaasti, ja Juuso Perttilä johtaa Mestiksen pistepörssiä tehopistein 5+9. Otteluita on kertynyt yhdeksän.

IPK-ottelussa Lohipaidat saivat tilanteita melko helposti, eivätkä iisalmelaiset voineet estää ryminällä peliin lähtenyttä vantaalaisryhmää. Vantaalaisten avausmaalin jälkeen IPK sai kuitenkin pelin hallinnan omakseen, mutta lohipaitojen veräjänvartija Kautto pelasi vakuuttavan ottelun.

Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa joutui kovaan paikkaan, sillä sen pelaaminen johtoasemassa on ollut tukalaa, ja virheitä on tullut etenkin puolustuksen suhteen.

− Tiedettiin, että täällä pienessä kaukalossa vierasjoukkueella on hankala paikka pelata. Oltiin nihkeällä jalalla liikkeellä, mutta maalivahtipeliin ja alivoimaan olen erityisen tyytyväinen, lohipaitojen pääluotsi Pasi Arvonen totesi ottelun jälkeen.

LeKi voitti sunnuntaina Ketterän 5−4 jatkoerässä. Joukkue on aloittanut kauden vakuuttavasti. Erityisesti parantamisen varaa on ollut puolustus- ja maalineduspelaamisessa. Vastustajat ovat juhlineet maaleja turhan usein, vaikka maalivahdit ovat pelanneet hyvin.

Lempääläläiset ovat pelanneet kauttaaltaan hienosti, eikä alisuorittajia ole ollut näköpiirissä. Tämä onkin ollut LeKin menestyksen salaisuus tämän kauden Mestiksessä.

Käyttäjän mroivas kuva

Arvio ottelusta: Mikko Roivas

Kiekko-Vantaan kausi on ollut tähän mennessä melkoinen tuhkimotarina. Uuden päävalmentajan, Pasi Arvosen, opit ja mausteet ovat osoittautuneet peräjälkeen vastustajan kannalta tuhoisiksi. Kotiottelut ovat kuitenkin lähteneet käyntiin takkuisasti, kun kolmesta ensimmäisestä ottelusta tuli kaksi tappiota.

Lohipaitojen kokoonpano on vahva. Kaikille neljälle ketjulle löytyy vastuuta ja tekemistä. Pitkään sopimustaan pantannut Toni Leinonen on päässyt hyvin mukaan, ja teki viime ottelussa tehopisteet 2+0. LeKiä vastaan pelattaessa tärkeiksi asioiksi korostuu erikoistilannepelaaminen. Kiekko-Vantaa jatkanee voittokulussa, ja pitää pisteet Tikkurilassa.

Seuraa Heitä

Toni Leinonen #25 |

Laitahyökkääjä

Sopimustaan pitkään pantannut hyökkääjä teki viime ottelussa kaksi maalia, ja omalta osaltaan kaatoi RoKin Pohjois-Suomen kiertueella. Jatkuvatko samat otteet keskiviikkona?

Joona Ikonen #32 | Ilves

Laitahyökkääjä

Ilves-laina iski viime ottelussa kaksi maalia, ja oli muutenkin Ketterää vastaan vaarallinen. Potentiaalia ainakin LeKin, mutta koko Mestiksenkin maalintekijäeliittiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle