Välttääkö lohipaidat oranssimustan katiskan?

MESTIS / Ennakko
Pekka Kangasalusta oli viime ottelun jälkeen hyvin vihainen.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Kiekko-Vantaa ja KooKoo pelaavat lauantaina reilun kuukauden sisään kauden kolmannen ottelun vastakkain. Kaksi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet oranssimustien voittoon.

Joukkueiden välisestä pelistä on odotettavissa viime keskiviikkoisen ottelun tapaan kahden hyvin puolustavan joukkueen kohtaaminen.

Erityisesti molempien joukkueiden maalivahdit nousivat osittain tehottominkien hyökkääjien ansiosta suureen rooliin. Kookoon maalivahti Mikko Rämö on päästänyt viimeisessä kolmessa pelaamassa ottelussa ainoastaan kolme kiekkoa selkänsä taakse ja pelasi nollapelin keskiviikkona K-Vantaata vastaan.

Pekkaa pahempi ei ole ollut vastapuolen virkaveli Aaro Peltonen. Peltosen viimeaikaset pirteät otteet takaavat vantaalaisille hyvät lähtökohdat otteluun, sillä joukkue on voittanut kauden kuudesta kotiottelustaan peräti viisi.

Maalinteon kanssa viime ottelut tuskaillut KooKoo aukaisi ketsuppipurkin toden teolla eilen, kun joukkue iski kotihallissaan Heinolan Peliittoja vastaan viisi maalia ensimmäisessä erässä. Onkin mielenkiintoista nähdä, pystyykö KooKoo vihdoin siirtämään samanlaisen rentouden vieraspelaamiseen mukaan.

Peliitat-ottelussa KooKoolla oli myös varaa säästellä tulikuumia pelaajiaan: muun muassa heinolalaisia kahdesti rokottanut Jan-Mikael Juutilainen jätti päätöserän väliin.

Oman lisämausteensa otteluun tuo Micke Åstenin mahdollinen pelaaminen illan kamppailussa. Åsten taklasi keskiviikkona KooKoo-puolustaja Nico Lehdon sairastuvalle. Lehto on ensiarvoiden mukaan sivussa useamman kuukauden. Lehdon lisäksi KooKoon vahvuudesta on varmuudella poissa puolustaja Lasse Lappalainen.

Seuraa Heitä

Tuukka Laakso #26 |

Puolustaja

Oma kasvatti on täyttänyt oman ruutunsa erinomaisesti loukkaantuneiden pelaajien paikkaajana. Nauttii saamastaan luottamuksesta.

Micke-Max Åsten #45 | HIFK

Laitahyökkääjä

Taklasi edellisessä kohtaamisessa Nico Lehdon sairastuvalle. Saako Åsten erityishuomiota kouvolalaisjoukkueelta?

» Lähetä palautetta toimitukselle