Tuikitärkeä kamppailu Vantaalla

MESTIS / Ennakko
Joel Lehtinen kantaa Kiekko-Vantaassa kultakypärää tällä hetkellä.
Kuva © Samppa Toivonen
Kiekko-Vantaa kohtaa ehkä tärkeimmän vastustajansa KeuPan perjantaina Tikkurilan Urheilupuistossa. Joukkueet ovat mitelleet toisiaan vastaan tällä kaudella viisi kertaa, joista KeuPa on poistunut kolme kertaa kaukalosta voiton ottaneena.

Kiekko-Vantaata on kohdeltu kuin rukkasta tämän kauden Mestiksessä. Joukkue aloitti mainiosti ollen jonkin aikaa kolmen parhaan joukossa, mutta pian alkoi totinen arki. Kuherruskuukauden päätteeksi vantaalaiset ovat saaneet havaita, kuinka unelmat ovat karisseet. Sininutut ovat tällä hetkellä runkosarjassa viimeisenä.

Lohipaidat ovat kokeneet kovia myös kokoonpanoissa. Ei ole ollut tavatonta, että pelaajia on jouduttu soittelemaan ympäri maata peliin. Lisäksi lukuisat Liiga-lainat ovat hyvästelleet Kiekko-Vantaan, jonka jälkeen ongelmat vasta ovatkin alkaneet.

Vantaalaisessa kiekkoilussa ei ole kehumista. Usealta taholta on tullut ilmi, että joukkueelta puuttuu identiteetti. Millaista peliä Vantaalla pelataan? Mitkä ovat joukkueen puolustus- ja hyökkäystavat?

Kiekko-Vantaalle sopii vain voitto

Kautta on jäljellä enää kourallinen otteluita, ja pudotuspelipaikka on karkaamassa vantaalaisten hyppysistä. Eroa kahdeksantena olevaan KeuPaan on viisi pistettä. Kiekko-Vantaalla on jäljellä runkosarjassa seitsemän ottelua, joista pitäisi kairata tarvittavat pisteet pudotuspeleihin.

"Tappioiden määrä vaikuttaa, mutta emme anna tappioputkelle osaa päivittäisessä tekemisessä."

− Tappioiden määrä vaikuttaa. Emme anna tappioputkelle osaa päivittäisessä tekemisessä. Emme aio luovuttaa, totesi vantaalaisten päävalmentaja Jami Kauppi tappiollisen LeKi-ottelun jälkeen keskiviikkona.

Kiekko-Vantaa on yksi Mestiksen huonoimmista kotijoukkueista. Joukkue on kahdeksan ottelun tappioputkessa. Viimeisistä kymmenestä kotiottelusta sininutut ovat voittaneet vain kerran.

KeuPa yllättänyt positiivisesti

KeuPan kausi on ollut positiivinen yllätys. Joukkue on hilannut itsensä viimeiselle pudotuspelipaikalle 53 pisteellä. KeuPan lisäksi viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevat Kiekko-Vantaa ja Heinolan Peliitat. Nämä kolme joukkuetta pysynevät yhdessä nipussa sarjan loppuun asti.

KeuPan päävalmentaja Jussi Tupamäki oli yksioikoinen hävityn TUTO-ottelun jälkeen.

− Ensimmäinen erä meni oikeastaan niin kuin ajateltiin. Pari peliä TUTOa vastaan peruuteltiin. Nyt taas tultiin vähän aktiivisemmin ja siinä mielestäni onnistuttiin. Pystyimme hyvin riistämään kiekkoja ja luomaan maalipaikkoja.

KeuPa on pelannut huonosti viimeiset kolme peliä, joista tulivat tappiot maalierolla 4-19.

− Ensimmäinen erä meni suunnitelmien mukaan. Tarkoituksena oli yllättää kotijoukkue housut kintuissa, Tupamäki kuvaili.

Seuraa Heitä

Perttu Lesch #22 |

Vasen laitahyökkääjä

Nuorukainen on päässyt kovaan vireeseen kevättä kohti.

Juuso Mörsky #77 |

Laitahyökkääjä

KeuPan paras pistemies tuo syvyyttä hyökkäyksiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle