Nöyrtyvätkö lohipaidat jo kolmannen kerran Akatemialle?

MESTIS / Ennakko
Onko Akatemia lauantaina syypää vantaalaisten hymyyn?
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Revanssiviikonlopun toisessa kamppailussa JYP-Akatemia ja K-Vantaa kohtaavat toisensa toistamiseen vuorokauden sisään. Perjantai-iltana hurrikaaninutut katkaisivat kuuden ottelun tappioputkensa, mutta jyväskyläläiset kaipaisivat yhä kiperästi lisää pisteitä noustakseen sarjan jumbosijalta ylöspäin.

Akatemia onnistui viemään joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen perjantai-iltana lukemin 3-2. Jyväskyläläiset hallitsivat selkeästi ottelun kahta ensimmäistä erää, mutta K-Vantaa pystyi laittamaan päätöserässä hurrikaaniryhmän vielä tiukoille. Vantaalaiset ovat olleet Akatemialle tällä kaudella mieluisa vastustaja, sillä jyväskyläläisten kauden neljästä voitosta kaksi on tullut lohipaitoja vastaan.

− K-Vantaa on äärimmäisen kova joukkue, eivätkä he ole turhaan yksi sarjan kärkijoukkueista tällä hetkellä. Vastustaja kääntää peliä erittäin nopeasti ja hakee väleihin syöttöjä. Siinä on meillä erittäin kova haaste huomenna, kehui JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi lohipaitoja perjantai-illan kamppailun päätteksi.

JYP-Akatemia lähtee hakemaan Vantaalta ensimmäistä vierasvoittoaan. Kauden seitsemästä vierasottelusta hurrikaaninutut ovat saaneet matkaansa vain yhden pisteen maalieron ollessa masentava 9-28. Nuorten jyväskyläläisten peliesitykset ovat ailahdelleet kauden mittaan liian rajusti jopa otteluiden sisällä, mutta perjantaina Akatemia väläytti jo joukkueen potentiaalia.

Lohipaidoille kuormaa luvassa

Tappiosta huolimatta K-Vantaa on voittanut neljästä edellisestä ottelustaan kolme majaillen tasaisessa runkosarjassa kuudennella sijalla. Vantaalaisten päävalmentaja Pekka Kangasalusta manasi perjantain ottelun jälkeen yksittäisten pelaajien valmiutta ottelun alussa, joten lauantaina kaukaloon on odotettavissa ainakin herätetty lohilauma.

K-Vantaa on ollut vierailijoille erittäin ikävä isäntä, sillä kauden yhdeksästä kotiottelusta vantaalaiset ovat onnistuneet poistumaan seitsemän kertaa kaukalosta voittajina. Perjantaina lohipaidat tiivistivät peluutusta ottelun lopussa kolmeen ketjuun, joten kuorma avainpelaajille tulee olemaan raskas.

− Meidän täytyy olla lauantaina heti alusta asti parempia ja pitämään se ote koko 60 minuuttia. Tänään mentiin aika kapealla ryhmityksellä ja isoa kuormaa on tarjolla myös huomenna samoille jätkille, pohti Kangasalusta.

Kummankaan joukkueen kokoonpanoihin ei ole odotettavissa suuria muutoksia.

Seuraa Heitä

Miika Roine #18 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Perjantaina Roine oli kentän paras pelaaja ja iskikin joukkueensa toisen maalin.

Olli Suoraniemi #28 |

Laitahyökkääjä

Edellisellä kaudella Akatemian rivessä pelannut Suoraniemi rokotti perjantaina vanhaa seuraansa ollen aneemisen joukkueen paras pelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle