Kahden Nicon taktiikalla jyväskyläläisten kimppuun

MESTIS / Ennakko
Nico Friman palaa Kiekko-Vantaan kokoonpanoon Liiga-visiitiltään.
Kuva © Timo Savela
Tikkurilan keskiviikkoillan Mestis-kamppailussa Kiekko-Vantaa isännöi sarjan toiseksi viimeisenä olevaa JYP-Akatemiaa. Kumpikin joukkue hävisi edellisen ottelunsa, joten ryhmittymät hakevat keskiviikkona uutta nostetta itselleen.

Kiekko-Vantaa kokoonpanomuutoksin Akatemian kaatoon

Vantaan lohijoukkueen kokoonpanossa tapahtuu JYP-Akatemia-otteluun kiinnostavia muutoksia, joihin yleisön on hyvä kohdistaa katseensa. Kiekko-Vantaan tuore vahvistus, hyökkääjä Nico Aaltonen pelaa ensimmäisen ottelunsa lohipaidassa. Aaltonen saapui Vantaalle Ison-Britannian toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Manchester Phoenixin joukkueesta.

Vahvasti kotikaukalossaan viime aikoina pelannut Vantaa saa lisäksi takaisin kokoonpanoonsa hyökkääjät Nico Frimanin ja Aleksi Järvisen, joten taitoa kotijoukkueen hyökkäyksestä ei keskiviikkona pitäisi puuttua. Kiekko-Vantaan maalilla loistaneen Jani Kauton sijaan torjuntavastuun vantaalaisten maalilla ottaa huomenna Lassi Yrjölä, joten kotijoukkueen maalivahtityöskentelyynkin kannattaa kiinnittää huomiota.

JYP-Akatemia virettä etsimässä

Edellinen ottelu SaPKoa vastaan oli jyväskyläläisittäin murheellinen, kun joukkue hävisi kotonaan 2-5-lukemin: esitys oli joukkueen päävalmentaja Jukka Ahvenjärvenkin mukaan luokaton. Joukkue ei kykene luomaan tarpeeksi maalipaikkoja, ja viime pelin parhaimmistoon kuuluneiden hyökkääjien Joel Sundin ja Mikko Virtasen onkin löydettävä itselleen ja ennen kaikkea joukkueelleen vielä yksi vaihde lisää mielikuvitusta Kiekko-Vantaan kaatamiseksi.

Viimeksi päädyttiin jatkoille

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla Mestis-kaudella kerran aiemminkin, jolloin Jyväskylässä pelatun ottelun merkkautti nimiinsä lopulta Kiekko-Vantaa 2-1-jatkoaikavoiton turvin. Tuolloin ratkaisut tehtiin pienissä marginaaleissa ja maalivahtipelissä. Keskiviikkona nähdään, pätevätkö samat lainalaisuudet edelleen.

Seuraa Heitä

Toni Leinonen #25 |

Laitahyökkääjä

Joukkueen kapteeni muodostaa tärkeän palasen joukkueen ykkösketjusta, ja jakelee kovalla prosentilla paikkoja ketjukavereilleen Pekka Niemimaalle ja Jere Laineelle

Joel Sund #67 |

Laitahyökkääjä

Jämsäläislähtöinen Sund on päässyt kokeilemaan jo Liiga-jäitä, ja on Mestis-tasolla omaa luokkaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle