Kiekko-Vantaa lähtee vankentamaan sijoitustaan keskikastissa

MESTIS / Ennakko
Atte Mäkinen on kärsinyt yhden ottelun mittaisen pelikiellon.
Lauantain iltapuhde Tikkurilan Urheilupuistossa vietetään Kiekko-Vantaan ja IPK:n välisellä ottelulla. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran 1. lokakuuta, kun lohipaidat voittivat lukemin 5-3.

Kiekko-Vantaa ja Iisalmen IPK kohtaavat toisensa lauantai-iltana Tikkurilan Urheilupuistossa. Joukkueet ovat kohdanneet runkosarjassa vain kerran, minkä lohipaidat voittivat numeroin 5-3.

Kiekko-Vantaan kolme viimeistä ottelua ovat päättyneet siten, että lohipaidat ovat voittaneet yhden ottelun ja kärsinyt kaksi tappiota. Voitto tuli sarjakärjessä olevasta TUTOsta numeroin 5-2. Tappiot tulivat Hermestä ja KeuPaa vastaan, joista selvimmin KeuPalle, kun keuruulaiset takoivat numerot 6-2.

IPK:n viimeiset kolme ottelua ovat surullista kerrottavaa, sillä joukkue on hävinnyt jokaisen ottelun. Tappiot tulivat TUTOa, LeKiä ja KeuPaa vastaan.

Kiekko-Vantaan pelissä uutta ilmettä

Kiekko-Vantaan pelissä on ollut uutta ilmettä, mutta joukkueen hyvä yhdeksän ottelun voittoputki katkesi Hermestä vastaan. Puolustus on kuosissaan ja tuo tehokkaasti kiekon vastustajan puolelle, elleivät viivelähdöt ja nopeat syötöt onnistu murtamaan IPK:n puolustuksen.

TUTOa vastaan lohipaidat olivat tehokkaita etenkin toisessa erässä, mikä päättyi vantaalaisille 3-0. Sama kaava toteutui jo aiemmin Peliittoja vastaan, kun lohipaidat pelasivat vauhdikkaan toisen erän.

Kiekko-Vantaan kolmannet erät ovat olleet ailahtelevaisia, sillä usein vastustaja on päässyt iskemään useampia osumia siitä huolimatta, että joukkue on ollut parinkin maalin johtoasemassa. Pientä hämmennystä syntyy, jos puolustajat eivät saa tukittua maalintekosektoria. Jos kiekko jää pyörimään lohipaitojen alueelle ja kulmiin, on Simo Mälkiän porukalla vaikeuksia.

− IPK-ottelu on viimeinen ottelu ennen taukoa. Lataamme henkisesti ja fyysisesti kaiken likoon. IPK on hyvä joukkue, mikä on kiekollisesti pätevä, Mälkiä kommentoi perjantaina.

IPK:lta uupuu maalintekijöitä

IPK:n kausi on ollut varmasti pettymys, sillä joukkue majailee runkosarjassa tyvessä. Joukkueen ongelmana on ollut maalintekijöiden puuttuminen. Näennäistä hallintaa on usein seurannut heikko viimeistely. KeuPaa vastaan IPK pelasi hyvin ja hallitsi ottelua toisessa erässä, mutta maalia ei saatu aikaan.

Iisalmelaisten toinen ongelma on se, että kiekko tuodaan vauhdilla ja taidolla yli keskialueen, mutta peli on ajautunut kulmiin, eikä sieltä ole helppoa tehdä maalia. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 1. lokakuuta Kiekko-Vantaa pääsi IPK:n keskialueen vartioinnista läpi ja nopeisiin hyökkäyksiin. Heppoisesti pelannut IPK-puolustus oli avainasemassa, kun lohipaidat voittivat 5-3.

IPK:n on petrattava etenkin maalineduspelaamista. Viime ottelussa vastustaja iski kolme osumaa maalintekosektorilta paluukiekoista. Tällaista peruspelaamista ei ole IPK:n pelissä näkynyt. Joukkue joutuu joulutauon jälkeen kovaan paikkaan, mikäli se haluaa välttää kevään karsinnat.

Käyttäjän mroivas kuva

Arvio ottelusta: Mikko Roivas

Kiekko-Vantaa hakee kauden toista voittoaan Iisalmen IPK:sta, kun ensimmäinen päättyi 1. lokakuuta lohipaidoille 5-3. Kiekko-Vantaan jokerilaina Atte Mäkinen vapautui pelikiellosta ja pelannee varmuudella IPK:ta vastaan.

Jos Kiekko-Vantaa pääsee hyökkäämään vauhdilla keskialueen yli kohti IPK:n maalia, ovat iisalmelaiset vaikeuksissa. Toisaalta IPK:n mahdollisuuksia ei voi kiistää, jos se saa murrettua Kiekko-Vantaan suhteellisen korkean karvauksen. Ottelusta tullee tiukka, mutta Kiekko-Vantaa on pienoinen ennakkosuosikki.

Seuraa Heitä

Patrik Moisio #9 |

Laitahyökkääjä

Kiekko-Vantaaseen vastikään saapunut pelimies teki ensimmäisessä ottelussa ensimmäisen maalinsa ja oli ratkaisemassa 5-2-voittoa TUTOsta. Jatkuvatko samanlaiset otteet IPK:ta vastaan?

Janne Pälve #4 |

Puolustaja

Pälve on ottanut loukkaantumisen jälkeen paikkansa karhulauman johtavana puolustajana. Espoossa mies iski tehot 1+1 ja kirjautti 28 peliminuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle