Kiekko-Vantaa kohtaa kasvojenpesupaikan tarvitsevan Espoo Unitedin

MESTIS / Ennakko
Juho Rautanen on valittu nuorten MM-leiriryhmään Kanadaan.
Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona kotonaan Espoo Unitedin. Pääkaupunkiseudun herruus on tällä hetkellä vantaalaisilla otteluvoitoin 2-1.

Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona Espoo Unitedin Tikkurilan Urheilupuistossa. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa runkosarjassa kolme kertaa. Kiekko-Vantaa johtaa voitoin 2-1 ja pitää pääkaupunkiseudun herruutta nimissään. Kotijoukkue löytyy sarjataulukosta sijalta seitsemän ja espoolaiset neljä sijoitusta alempaa. Joukkueilla on vain seitsemän pistettä eroa.

Kiekko-Vantaan peli on ollut vähintäänkin kohtalaista, sillä joukkueella on menossa kahdeksan ottelun pisteputki. Espoo Unitedin saldona viime otteluissa on ollut neljästä ottelusta vain yksi voitto, Kokkolan Hermeksestä, joka tuli selvin luvuin 6-3.

Kiekko-Vantaan ketsuppipullo on auki

Lauantain kierroksella Kiekko-Vantaa kohtasi vieraita Heinolasta, kun Peliitat asettui vastaan. Ottelu ratkesi toisessa erässä, kun vantaalaiset iskivät neljä osumaa heinolalaisten verkkoon. Etenkin lohipaitojen puolustus kunnostautui, eikä hyökkäyskään ollut sen huonompi.

Kiekko-Vantaalla on ollut uusi, hieman erikoinen ongelma. Se ei ole ollut monen maalin johdossa vielä kertaakaan runkosarjassa lukuun ottamatta viimeisiä muutamia otteluita. Päävalmentaja Simo Mälkiä ymmärtää pelaajiaan, sillä tilanne on ollut joukkueelle uusi. Ei ole kokemusta pelata kahden maalin johtoasemassa.

Joukkueen maalissa lauantaina pelasi Aaro Peltonen. Oma kasvatti Markus Leinonen oli pukeutunut ja oli luukkuvahtina. Lohipaidat olivat hyvällä jalalla liikkeellä, kuten niin tutusti kotiluolassaan. Erityisesti puolustajat kunnostautuivat ja etenkin nuorten MM-leiriryhmään valittu Jokerit-laina Juho Rautanen pelasi loistavasti. Rautasella on vyöllään kahdeksan ottelua ja tehopisteet 2+2.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mälkiä tiesi ratkaisun avaimet.

− Peliitat tuli hyvin peliin. He pistivät puolustuksemme testiin, mikä onnistui meiltä hyvin. Puolustimme hyvin ja ottelu ratkesi varmasti toisen erän maaleihin. Nyt äijää menee luukulle ja sitä kiekkoa toimitetaan maalille, Mälkiä totesi lauantaina.

Espoolaisten uusi mahdollisuus

Espoo United koki tappion Kajaanin Hokille kotikentällään selkein 2-6-lukemin. Ottelun alkajaisiksi Hokki sai pitkiä hyökkäyksiä Unitedin puolustusalueelle, ja lopulta kiekko löytyikin sitten kotijoukkueen maalista. Unitedin peli ei ollut silmiähivelevän kaunista, ja tappiolukemat olivat sen johdosta melko selvät. Tappiollisessa ottelussa espoolaisten onnistujat olivat Janne Puhakka sekä kolmen ottelun pisteputkessa etenevä nuori hyökkääjä Emil Oksanen.

− Toisen erän ylivoima oli ratkaisu, kun pistivät alivoimalla kiekkoa keskialueelle ja siitä maalille. He saivat siitä lisää virtaa, kommentoi Unitedin pääluotsi Timo Hirvonen ratkaisua.

Espoo Unitedin maalinsuulle luisteli Samuli Rasilainen, joka sai ottaa niskaansa yhden helpomman livahduksen, vaan takaiskuihin olivat enemmän syynä omat puolustajat. On odotettavaa, että espoolaisten ykkösmaalivahtina torjunut Rasmus Tirronen palaa takaisin maalin suulle illan vierasottelussa.

Illan kamppailusta Espoo Unitedin päävalmentaja Hirvonen odottaa erittäin tasaista vääntöä sekä samanlaista viihdyttävää kamppailua kuin kolmesta aikaisemmasta kohtaamisesta.

− Meillä on ollut Vantaata vastaan hyviä ja ennen kaikkea vauhdikkaita pelejä aiemmin tällä kaudella. Illan kamppailusta odotetaan samansuuntaista tasaista ottelua kuin edellisistä. Kaikki edelliset kohtaamiset ovat olleet yhden maalin pelejä. Taistelemme tosissamme voitosta ja kolmesta sarjapisteestä.

Keskiviikkoon lähdettäessä vierasjoukkueen tulee parantaa peliään jokaisella osa-alueella, jos se aikoo haastaa vahvasti esiintyneen kotijoukkueen. Kokoonpanoihin luultavammin tulee jonkin verran muutoksia ainakin Unitedin osalta. Oletettavasti suurimmat muutokset tulevat puolustukseen, sillä viime kotiottelussa se oli luokattoman heikkoa tasoa. Jää nähtäväksi, että nouseeko espoolaisten kokoonpanoon uusia debytantteja vai sekoittaako Unitedin päävalmentaja Hirvonen ketjut aivan päälaelleen.

Espoolaisten kultakypärä Janne Kivilahti näkee parantamisen varaa asenteessa sekä valmistautumisessa illan Mestis-ottelua ajatellen.

− Odotan lähinnä erittäin kovaa tasaista paikalliskiekkoa.

Käyttäjän mroivas kuva

Arvio ottelusta: Mikko Roivas

Kiekko-Vantaa ja Espoo United kohtaavat toisensa neljännen kerran. Kiekko-Vantaalla on kaksi ja Espoo Unitedilla yksi voitto. Ottelun lähtökohdat ovat selvät, sillä Unitedin peli on ollut viime aikoina kohtalaisen heikkoa, kun taas Kiekko-Vantaa porskuttaa kahdeksan ottelun pisteputkessa.

Ottelusta tullee tasainen, mutta lohipaidat ovat päässeet vauhtiin, mikä on vaikea pysäyttää etenkin kotiluolassa. Näinpä uskon vantaalaisten voittavan, mutta niukasti ja kovan työn kautta.

Seuraa Heitä

Juho Rautanen #56 | Ilves

Puolustaja

Nuorten MM-leiriryhmään valittu jokerilaina on hyvä hyökkäävä puolustaja.

Emil Oksanen #2 |

Laitahyökkääjä

Tikkurilan Urheilupuistossa kuhisi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa, että kykyjenetsijät olivat tulleet seuraamaan nuorta taituria. Etenee kolmen ottelun pisteputkessa. Oksanen on iskenyt kolmeen otteluun tehot 3+1

» Lähetä palautetta toimitukselle