JYP-Akatemia haastajana kotiotteluun

MESTIS / Ennakko
Jukka Ahvenjärven savotta pienenee, kun hänen aisaparikseen liittyy Tero Leinonen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Lauantaina Jyväskylässä nähdään Mestis-kiekkoa yli kahden viikon tauon jälkeen. Sarjassa pahnanpohjimmaiseksi juuttunut Akatemia lähtee haastamaan sarjan kärkisijaa kärkkyvää TUTOa.

JYP-Akatemian kausi on edennyt mollivoittoisesti. Sarjan viimeisellä sijalla kyntävät keskisuomalaiset ottivat viimeksi takkiinsa Lempäälässä keskiviikkona.

Tilanne on Akatemian kannalta pulmallinen sinänsä, etteivät tappiot ole yleensä johtuneet luokattomista pelisuorituksista, vaan pikemminkin suoritustason ylläpidon vaikeuksista. Esimerkiksi keskiviikkona LeKi iski voittomaalin vain 58 sekuntia ennen loppusummeria.

Ehjän 60 minuuttisen puutteen lisäksi joukkueen maalinteko ontuu. Jyväskyläläiset ovat viime aikoina kärsineet kerta toisensa jälkeen kirveleviä yhden tai kahden maalin tappioita. Suoraviivaisempi maalille pyrkiminen voisikin olla lauantaina kotijoukkueen lääke nimivahvan vastustajan kampeamiseen.

TUTOn moottori jyllää varmasti, mutta pienillä kierroksilla

Vastustajajoukkue TUTO saapuu Jyväskylään selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkue on parin viikon takaisen notkahduksen jälkeen kirinyt jälleen kolmen ottelun voittoputkeen. Viimeisimmän päänahan turkulaiset nappasivat K-Vantaasta perjantaina.

Vaikka TUTO napsii voittoja tasaiseen tahtiin, ei vierailijoidenkaan ole ollut helppoa pitää painetta yllä täydet 60 minuuttia. Viime viikon SaPKo-murskajaisia lukuun ottamatta sarjakakkosen viimeaikaiset voitot ovat hellinneet erittäin pienillä marginaaleilla.

Toisaalta TUTOlla ei ole ollut suuria ongelmia millään pelin yksittäisellä osa-alueella ja Jyväskylään lauantaina saapuva fanibussi tarjoaa turkulaisille lisäpuhtia vierasotteluun.

Kotijoukkueelle lisäapuja valmennukseen

Kuluvan kauden trendin mukaisesti JYP-Akatemian kokoonpano selviää vasta ottelupäivänä. Emoseuran kokoonpanossa olivat perjantaina mukana Valtteri Hietanen sekä Henri Auvinen, jotka eivät siis todennäköisesti ole mukana lauantain ottelussa. Toisaalta JYPin kokoonpanossa ei perjantaina esiintynyt Antti Jaatinen, joka saattaa siis hyvinkin jatkaa pelejään Akatemian nutussa.

Isännillä on myös tiedossa lisäkäsiä valmennuspenkin taakse, kun Tero Leinonen liittyy Jukka Ahvenjärven valmennusryhmään.

TUTOn kokoonpano ei tule todennäköisesti muuttumaan perjantain ottelusta. Perjantaina turkulaisten maalilla hyvän ottelun torjunut Kimmo Meriläinen jatkanee veräjällä. Puolustajista Ryan Ruikka on varmuudella sivussa loppuvuoden ajan.

Seuraa Heitä

Antti Lehtonen #35 |

Maalivahti

20-vuotiaalta maalivahtilupaukselta vaaditaan täydellistä onnistumista, jotta sarjapisteet eivät karkaisi Turkuun.

Aleksi Rutanen #9 |

Laitahyökkääjä

Rutanen on Mestiksen tämän hetken nopeiten kehittyviä hyökkääjiä. Hyvin toimivat kädet ja luisteluvoima ovat tuottaneet maalin jo kahdessa viimeisimmässä ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle