Maaleja, maaleja ja hieman lisää maaleja − Jyväskylään povataan maalisadetta

MESTIS / Ennakko
SaPKon syyskausi on ollut riemuisa.
Kuva © Antti Varonen
Nousujohteisesti esiintynyt JYP-Akatemia saa perjantaina vieraakseen sarjaa johtavan SaPKon. Molempien joukkueiden riveistä löytyy runsaasti hyökkäysvoimaa, mikä enteilee maalijuhlia Jyväskylän iltaan.

JYP-Akatemia on esittänyt nousujohteisia otteita. Joukkue on voittanut joulukuun kuudesta ottelustaan neljä. Joukkue nousi orastavaan voittoputkeen keskiviikkona, kun KeuPa kaatui lukemin 0−2.

SaPKo puolestaan ei ole hävinnyt joulukuun aikana yhtäkään ottelua, mikä muodostaa savonlinnalaisten voittoputken seitsemän ottelun mittaiseksi. Joulukuun aikana pässipaidat ovat jääneet vain kertaalleen alle viiden tehdyn maalin. Viimeisin osoitus maalintekovoimasta nähtiin keskiviikkona, kun Jokipojat kaatui 7−1.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolmeen otteeseen, eikä jyväskyläläisjoukkue ole voittanut yhtäkään. Ainoa Jyväskylässä pelattu ottelu eteni jatkoille, mutta Savonlinnassa tappiot ovat olleet murheellisempia: 8−2 ja 6−1.

Rakoileeko puolustus?

JYP-Akatemia on saanut riveihinsä kaivattua hyökkäysvoimaa JYPin hyökkääjäringin levennyttyä, vaikka Riku Pitkänen olikin keskiviikkona poissa. Jos vertailukohdaksi ottaa viime kevään, silloinen ykkössentteri Waltteri Lehtonen viiletti keskiviikkona nelossentterinä.

Liigan puolelta avuksi on tullut Valtteri Hotakainen, joka jatkoi Keski-Suomen paikalliskamppailussa vahvaa virettään iskemällä maalin. Akatemian hyökkäyskalusto on alkanut löytää kaivatunlaista leveyttä, jotteivat tehot lepää liikaa ykkösketjun varassa.

Tästä huolimatta Akatemian hyökkäyskaluston leveys häviää vierasjoukkue SaPKolle. Timantinkovan ykkösketjun takaa löytyy myös tulivoimaa, sillä vähintään kymmenen tehtyä maalia löytyy viideltä pelaajalta, kun taas Akatemian samaan kerhoon kuuluu vain Arttu Likola.

Molemmilta joukkueilta löytyy ongelmia puolustuspäästä. Joukkueet ovat kärsineet sekä merkkausvirheistä että hävityistä kaksinkamppailuista, joiden takia vastustajan hyökkääjät ovat päässeet hyvillä maalipaikoille maalivahdin läheisyyteen.

Näistä ongelmista viime aikoina on kärsinyt erityisesti SaPKo. Tästä huolimatta savonlinnalaiset lähtevät otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä joukkueen kyky käyttää vähäisemmätkin paikat hyväkseen on selkeästi parempi, sekä maalilla on lähtökohtaisesti luotettavampi maalivahti, Juhana Aho.

Seuraa Heitä

Juuso Forsström #91 |

Keskushyökkääjä

Forsström palasi keskiviikkona pässipaitojen vahvuuteen. Vakuuttavasti alkukaudella viilettäneen kapteenin maalitili voisi aueta vaikka perjantaina Jyväskylässä.

Jaakko Jokinen #16 |

Puolustaja

Loukkaantumisten jälkeen kehiin palannut Jokinen on odotettu vahvistus jyväskyläläisryhmälle. Puolustaja tuo laukaisu-uhkaa sekä kovuutta maalinedustalle, joita Akatemian rivistössä ei kumpaakaan liiemmin ole.

» Lähetä palautetta toimitukselle