Jyväskylässä kamppaillaan pudotuspelien hengessä

MESTIS / Ennakko
Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet kovaa vääntöä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo saapuu Jyväskylään hakemaan ensimmäistä kolmen pisteen voittoaan kolmeen vuoteen. JYP-Akatemia mielii takaisin tasaisuuden tielle. Kumpikin joukkue on esittänyt useita kolmannen erän kirejä, joten voittajaa ei voida julistaa ennen loppusummeria.

Kevennystä otteluruuhkaansa saanut Akatemia pelasi edellisen ottelunsa tasan viikko sitten, kun LeKi haki kaksi pistettä voittolaukauskilpailun jälkeen. Hurrikaaniryhmän otteissa toistuu yksi kaava, nimittäin se on vaarallisimmillaan loppuhetkillä. Akatemia on päässyt kahdessa edellisessä ottelussa pisteille päätöserän kirin ansiosta.

Alkukaudelta tutut vaikeudet omassa päässä ovat alkaneet jälleen vaivata Akatemiaa. Erityisesti Veini Vehviläinen on torjunut paljon irtokiekkoja eteensä, eikä maalinedustan siivoaminen ole ollut tarvitulla tasolla. Akatemian hyökkäysten rakentelu menee usein yksilöiden puskemiseksi, mikä avaa vastustajalle mahdollisuuksia nopeisiin vastahyökkäyksiin.

Hurrikaaninuttujen ylivoimapeli on ollut heikkoa, sillä viimeisen kuuden ottelun aikana joukkue on tehnyt vain yhden ylivoimamaalin 18 mahdollisuuden aikana. Tämäkin maali tehtiin vastustajan pelatessa ilman maalivahtia.

Jyväskyläläisten kokoonpanoon voidaan odottaa muutoksia. Armeijassa päivänsä viettävä Henri Kanninen oli eilen liiga-JYPin mukana, joten hänen pelaamisensa on epävarmaa. Flunssasta kärsinyt Joose Antonen sen sijaan palannee kokoonpanoon. Mielenkiintoinen nimi on myös Patrik Forsberg, joka on viime otteluissa noussut tosissaan taistelemaan pelipaikasta Mestiksessä.

SaPKo kiroustaan murtamassa

SaPKo saapuu Jyväskylään kaksi kotivoittoa allaan. Hyvälle vireelle on Jyväskylässä tarvetta, sillä edellisestä Jyväskylän-kohtaamisessa tulleesta jatkoaikavoitosta huolimatta pisteet ovat olleet savonlinnalaisille Jyväskylässä tiukassa. SaPKon edellinen kolmen pisteen voitto Hippokselta tuli helmikuussa 2012.

SaPKon suurimman tähden, Miika Roineen poissaolosta huolimatta joukkueesta on löytynyt uusia vastuunkantajia. Viime viikon voittojen takuumiehiksi nousi uusia vastuunkantajia Pekka Niemimaan ja Miiko Hintzin johdolla.

SaPKo on esittänyt lukuisia kolmannen erän nousuja, jotka ovat kuitenkin tuoneet vähän pisteitä. Vieraissa esitykset ovat olleet läpi kauden heikompia, joiden vuoksi pässipaidat ovat sarjan kolmanneksi heikoin vierasjoukkue. SaPKon lohduksi joukkue on ollut Mestiksen vähiten vieraissa jäähyjä saanut joukkue.

SaPKo lähti kauteen ykkösmaalivahtinaan Petteri Similä. Viime viikon vahvojen otteiden johdosta Antti Leskinen on muodostanut todellisen uhan Similän ykkösvahdin paikan ylle.

Käyttäjän jkorkalainen kuva

Arvio ottelusta: Jere Korkalainen

Joukkueiden neljästä kohtaamisesta molemmat ovat voittaneet kaksi. Joukkueiden kohtaamisisissa on nähty runsaasti maaleja.

Akatemia sai tarpeellista aikaa harjoitella kuvioitaan lähestyviä pudotuspelejä silmälläpitäen. Harjoitusajan turvin Akatemia on saanut kuvionsa sen verran parempiin uomiin, että SaPKo poistuu Jyväskylästä ilman pisteitä.

Seuraa Heitä

Joose Antonen #48 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Joose Antonen palannee kokoonpanoon keskiviikkona. Antonen on ollut Akatemian paras pistemies joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa kuudella tehopisteellään.

Kai Lehtinen #29 | Espoo United

Puolustaja

Hurjaa kautta pelaava Lehtinen on rikkonut piste-ennätyksensä jo kirkkaasti. Lehtinen on ollut savonlinnalaisten ykköspyssy joukkueiden neljässä aiemmassa kohtaamisessa viidellä tehopisteellään.

» Lähetä palautetta toimitukselle