JYP-Akatemia levänneillä jaloilla KooKoon kimppuun

MESTIS / Ennakko
Yohann Auvitu palaa kaukaloon pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Kuva © Eriikka Hienola
Lauantaina Jyväskylässä kohtaavat sarjakolmonen KooKoo ja pudotuspelipaikasta kiivaasti kamppaileva JYP-Akatemia.

KooKoo ja JYP-Akatemia ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana toisensa neljästi, joista kolme on mennyt kouvolalaisten hyväksi. Joukkueiden viime kohtaaminen Jyväskylässä päättyi Akatemian voittoon maalein 6−4.

Keskiviikkona Sport katkaisi JYP-Akatemian kolmen ottelun voittoputken Vaasassa lukemin 3−1. Tappiosta huolimatta hurrikaanipaitojen alkuvuosi on sujunut todella hyvin ja sarjan jumbosija on vaihtunut vielä pudotuspelipaikasta taisteluun.

Taktisesti Akatemian peli ei ole juurikaan muuttunut kauden aikana, mutta itseluottamuksen kasvaessa ja kokemuksen karttuessa homma lähtenyt rullaamaan paremmin.

Keskiviikkoillan kamppailuun nähden uusina puolustajina Akatemian miehistöön tulevat Aleksi Salonen ja pitkään loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut ranskalaispakki Yohann Auvitu.

Akatemian pelaajista Topi Nättinen pelasi perjaintaina JYPin riveissä, joten häntä ei KooKoo-ottelussa nähtäne. Kotijoukkueen maalilla aloittanee Dennis Saikkonen.

Nopeat jalat kuriin

Illan vierasjoukkue KooKoo pelasi perjantaina Hokkia vastaan voitokkaasti kotonaan 3−0-numeroin. Hokki ei ollut ottelussa parhaimmalla liikkeellä mukana, joten KooKoon täytyy nopeasti tottua Akatemian nopeisiin jalkoihin. Jyväskyläläiset ovat myös huilanneet keskiviikosta saakka, mikä saattaakin olla ottelun yksi ratkaisun avain.

KooKoo on tällä hetkellä yhdeksän ottelun mittaisessa pisteputkessa ja tekeminen jokaisella osa-alueella on näyttänyt melkoisen vahvalta. Vaikka JYP-Akatemia onkin sarjataulukossa pudotuspeliviivan alapuolella, joukkue on esiintynyt viime aikoina varsin mainiosti.

− JYP-Akatemia on tällä hetkellä jos ei kuumin joukkue niin ainakin yksi kuumimmista. Voitti kotonaan Sportin 6−2-lukemin ja se ei tule aivan sattumalta. Siellä jalka käy ja nuoret miehet ovat löytäneet itseluottamusta sekä taistelevat pudotuspelipaikasta, KooKoo-luotsi Juha Juujärvi kehaisi lauantain vastusta Hokki-pelin lehdistötilaisuudessa.

Vierailijoilta illan ottelusta poissa ovat Nico Lehto, Lasse Lappalainen ja Niklas Sirén, joista kahta jälkimmäistä odotetaan kehiin helmikuun alkupuolella. Perjantaisen ottelurangaistuksen takia myös Henri Tuominen huilaa lauantaisen mittelön. KooKoon maalilla aloittaa loukkaantumisesta toipunut Mikko Rämö.

Seuraa Heitä

Yohann Auvitu #81 |

Puolustaja

Ranskan maajoukkuepelaaja palaa kaukaloon pitkän loukkaantumisen jälkeen. Hyvin liikkuvalta puolustajalta kaivataan tehoja heti avausottelussa.

Teemu Tallberg #18 |

Laitahyökkääjä

Nelosketjun hyökkääjä on äitynyt kelpo vireeseen ja neljään otteluun on syntynyt seitsemän tehopistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle