Keuruulainen kasvojenpesu vai jyväskyläläinen turpasauna?

MESTIS / Ennakko
Pääseekö Joose Antonen viimeinkin maalin makuun?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Jyväskylässä käynnistetään joulutauon jälkeiset Mestis-ottelut ryminällä, kun Keski-Suomen kiimaisessa derbyssä kohtaavat JYP-Akatemia ja KeuPa. Joukkueet lähtivät viettämään taukoa erilaisista lähtökohdista. Kotijoukkue Akatemia kolmen ottelun voittoputkessa, kun taas Keuruun vierailijat tylysti kolmen ottelun tappioputkessa.

JYP-Akatemia ja KeuPa ovat kohdanneet tämän kalenterivuoden aikana viisi kertaa. Ottelut ovat ensimmäistä Jyväskylän kohtaamista lukuunottamatta olleet tiukkoja vääntöjä, joista jyväskyläläiset ovat poistuneet voittajana kolme kertaa. 

Keuruulaisten tauolle lähtö sujui hieman mollivoittoisemmin kuin Akatemian. Joukkue lähti availemaan lahjapaketteja kolmen ottelun tappioputkessa, joissa kahdessa viimeisessä joukkue päästi omiin karmeat 17 maalia, tehden itse vain viisi. Voisi siis sanoa, että keuruulaisilla on nyt kasvojenpesun aika.

Kotijoukkue Akatemia taas pääsi joulutauolle iloisemmissa merkeissä. Hurrikaaninutut hävisivät edellisestä viidestä ottelustaan vain yhden. Mielenkiintoistä tässä on se, että se tappio tuli juuri KeuPalle vieraskentällä.

Raikkaalla hyökkäyspelaamisellaan ennen joulua ihastuttaneen Akatemian suurin vahvuus on ollut juurikin hyökkäyspäässä. Joukkue on tehnyt KooKoon jälkeen toiseksi eniten maaleja koko sarjassa. 

Pysyykö keuruulaisten paketti kasassa?

KeuPan päävalmentaja Jussi Tupamäki kertoi taukoa edeltäneen Hokki-ottelun jälkeen, että bensa alkoi olla joukkueelta täysin loppu. Mestis-tulokkaan rankka syyskausi verotti paljon. Taukoa edeltäneissä otteluissa keuruulaiset hyökkäsivät melko suurella riskillä, joka kostautuikin melko karusti.

Joukkue on varmasti saanut ladattua akkuihinsa joulutauon aikana riittävästi virtaa. Sunnuntaina nähdään kaikkien ennakko-odotusten mukaan energinen vierasjoukkue. Suurin kysymys kuuluukin, että onko joukkue saanut parsittua puolustus- ja maalivahtipelaamisensa sellaiseen tasapainoon hyökkäyspelaamisensa kanssa, että jyväskyläläisten hyökkäys pysyy aisoissa.

Jos tahti jatkuu samanlaisena kuin ennen taukoa, jälki voi olla rumaa.

Seuraa Heitä

Janne Kumpulainen #7 |

Laitahyökkääjä

Kumpulainen on ollut erinomaisella pelipäällä kaikissa joukkueiden kohtaamisissa. Syttyykö jälleen?

Antti Jaatinen #21 |

Laitahyökkääjä

JYPin liigamiehistön riveissä tutummaksi tullut Jaatinen on kovassa kilpailutilanteessa jämähtämässä Akatemiaan. Taso heittelehtii liikaa. Löytääkö tasaisuuden?

» Lähetä palautetta toimitukselle