Alavireiset kohtaavat Kalevankankaalla

MESTIS / Ennakko
Lukka on viime aikoina nauttinut isosta vastuusta.
Kuva © Antti Varonen
Viime aikoina vaihtelevia otteita esittäneet Jukurit ja LeKi iskevät yhteen vielä ennen puolentoista viikon mittaista joulutaukoa. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet mikkeliläisten heiniä, mutta LeKi haluaa varmasti parannella asemiaan sarjan häntäpään kamppailussa, eikä tule antamaan pisteitä ilmaiseksi.

Jukurit kaatoi viime keskiviikon kotiottelussaan SaPKon 7-2-numeroin, mutta perjantaina se taipui Peliittojen vieraana 3-2-lukemin. Tulokset kuvaavat hyvin mikkeliläisryhmän syksyä, sillä joukkueen peliesitykset ja tulokset ovat olleet melkoista vuoristorataa.

Pitkien voittoputkien jälkeen joukkue on ajautunut suvantovaiheiseen, jossa ryhmä on tälläkin hetkellä. Edellisistä viidestä kamppailustaan viikinkipaidat ovat voittaneet ainoastaan yhden, vaikkakin Heinolan vierailua lukuun ottamatta joukkueen peli-ilme on ollut tappioista huolimatta hyvä.

SaPKoa vastaan joukkue pelasi heikosti kaksi erää ja peli ratkesi vasta päätöserässä, jossa kotijoukkue latoi hirmuvireeseen äityneen Anthony Guttigin johdolla neljä maalia. Guttigin herääminen pitkän tehottoman putken jälkeen onkin hyvä asia jukurijoukkueelle ja se tuo yhden uuden aseen hyökkäyspeliin.

Puolustuspäässä mikkeliläisten tilanne onkin tukalampi, sillä joukkue on joutunut pelaamaan viime pelit vain viidellä puolustajalla loukkaantumissuman vuoksi. Tällä hetkellä joukkueen sairastupaa miehittävät pitkäaikaispotilas Juuso Sipolan lisäksi Ilkka Vaarasuo, Jani Forsström, Juha-Petteri Purolinna ja Samuli Piipponen.

Nähtäväksi jää saako Jukurit apuja kapeaan pakkikalustoonsa sairastuvalta, vai jatkavatko parissa edellisessä ottelussa hurjia jääaikoja kellottaneet Juuso Akkanen ja Santeri Lukka edelleen kovilla minuuttilukemilla.

Loukkaantumishuolia myös Lempäälässä

Jos eivät Jukureiden viime aikojen otteet ole tuloksellisesti hurraa-huutoja aiheuttaneet, eivät sitä ole tehneet myöskään vierailija LeKin otteet. Joukkueet miehittävät kuntopuntarin peräkkäisiä sijoja yhdeksän ja kymmenen, joten paljon on parannettavaa molemmilla.

Lauantaina SaPKo kävi murjomassa saukkopaidat jäänrakoon 0-6-lukemin, mutta tiistai-illan kamppailussa KooKoota vastaan hurjalla taistelutahdolla esiintynyt lempääläisryhmä nappasi sarjakärjeltä varmasti maistuvan päänahan 2-1-tuloksella.

Voiton takuumiehenä toimi 31 kertaa kiekon tielle venynyt maalivahti Aaro Peltonen, joka piti joukkueen pystyssä tiukoissa paikoissa kylmäpäisillä torjunnoillaan. Hyökkäyspäässä joukkue ei paikoilla juhlinut, mutta käytti kuitenkin saamansa tilanteet tehokkaasti hyväkseen ja näillä eväillä joukkue lähtee varmasti myös haastamaan Jukureita.

KooKoo-ottelussa joukkueesta puuttuivat loukkaantumisen vuoksi hyökkääjistä Olli Henriksson ja Sami Laakso, flunssaa poteva Matias Simontaival sekä Ranskan maajoukkueen mukaan lähtenyt Valentin Claireaux. Puolustuksesta puuttuivat lisäksi myös Petteri Friman ja armeijan harmaissa ollut Vilho Virmavirta.

Paikkaajaksi saapuneista pelaajista erityisesti Ilveksen A-nuorista tullut Juuso Rämö esiintyi KooKoota vastaan edukseen ja muodosti lempääläläisten parhaan hyökkäyskolmikon Toni Kallelan ja Markus Jokisen kanssa. Tältä kolmikolta vierailija kaipaa tehoja myös Jukureita vastaan.

Seuraa Heitä

Santeri Lukka #3 |

Puolustaja

Koko syksyn joukkueen johtavana puolustajana toiminut Lukka on puolustuspään loukkaantumisten myötä saanut entistä enemmän peliaikaa. Näkyykö lisääntynyt peliaika myös tulostaululla LeKi-pelissä?

Markus Jokinen #16 |

Laitahyökkääjä

Liukasliikkeinen laitahyökkääjä oli KooKoo-ottelussa joukkueensa parhaimmistoa ja iski voittomaalin. Jatkuuko tehoilu Jukureita vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle