Vain toinen jatkaa voittoputkeaan

MESTIS / Ennakko
Antti Pennanen on tuonut Jukureiden otteisiin rauhallisuutta.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jukurit ja KooKoo palaavat tauolta otteluiden arkeen Kalevankankaan jäähallissa lauantaina. Molemmat joukkueet lähtevät sarjapisteiden jahtiin mainiossa kahden ottelun voittoputkessa.

Antti Pennasen astuttua Jukureiden päävalmentajan paikalle, joukkue ei ole vielä hävinnyt kertaakaan. Sarvipäiden joulutaukoa edeltävä viimeisin ottelu päättyi kotijäällä SaPKoa vastaan numerollisestikin vakuuuttavaan 3-0 voittoon.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo peräti neljästi. Voittolukemat ovat tasan 2-2, mutta pelatuista otteluista paremmuutta on haettu kolmesti jatkoajan kautta.

Jukureiden kakkosvalmentaja Timo Turunen arvioi joukkueen verkkosivuilla tämänkin illan ottelusta tasaista kamppailua.

-Tiukka peli tulee. Pienten marginaalien ottelu tästä tulee. Ylivoima-, alivoima- ja maalivahtipeli ovat suuressa roolissa, Turunen pohti.

Jukureiden maalilla ottelussa aloittaa Tadeas Galansky. Kotijoukkueen kannattajien iloksi puolustaja Jani Forrström tekee lauantaina paluun joukkueen alakertaan. Terveydellisistä syistä vahvuudesta uupuvat varmuudella hyökkääjät Toni Hyvärinen ja Joonas Kalliola.

Vierasjoukkue KooKoo lähtee otteluun kotijoukkueen ohella valoisissa merkeissä. Joukkue seilaa myöskin kahden ottelun voittoputkessa, ja toinen voitoista on kahden viikon takaa juuri tämän illan vastustajasta.

Ennen tauolle siirtymistä joukkueen tekemistä hankaloittivat lukuisat poissaolot kokoonpanosta. Tämänkin illan ottelusta KooKoo joutuu suoriutumaan ilman Nico Lehtoa, Lasse Lappalaista, Niklas Siréniä ja Mikko Rämöä. Ville Rajalan pelikunto selvinnee ottelupäivän aikana.

Joukkueen maalin tolppien väliin luistelee Kristian Järvinen.

Seuraa Heitä

Jani Forsström #20 |

Puolustaja

Vahva puolustaja tuo lisää vääntövoimaa Jukureiden alakertaan. Oli ennen loukkaantumista yksi Jukureiden parhaista puolustajista.

Santtu Huhtala #76 |

Keskushyökkääjä

Harva muistaa, milloin loistavan alkukauden pelannut Huhtala on osunut viimeksi tolppien väliin. Helpottaako tuska tänään?

» Lähetä palautetta toimitukselle