Jukureilla kasvojenpesun paikka

MESTIS / Ennakko
Antti Pennasella riitti taatusti mietittävää finaaliavauksen jälkeen.
Kuva © Timo Savela
KooKoon ja Jukureiden välinen finaalisarja alkoi mikkeliläisten osalta karusti - avauserän jälkeen KooKoo johti 5−0 ja peli oli pelattu. Nyt sarvipäillä on kasvojenpesun paikka kotiyleisön edessä.

Ensimmäinen finaaliottelun alku oli erittäin tyly Jukureiden osalta. KooKoo rokotti avauserässä paikoistaan armottoman kovalla kädellä, minkä seurauksena taululla komeili ensimmäisen kaksikymmentäminuuttisen jälkeen lukemat 5−0.

Jukurit ei ollut ollenkaan vastaantulija avauserässä, mutta puolustuspelaaminen ei ollut täysin omalla tasolla. Keskiviikkona sarvipäiden onkin oltava hereillä heti alusta asti, ettei sama ryöpytys varmasti toistu. Jukurit tahtoo varmasti pestä kasvonsa kotiyleisön edessä.

− Pelihän ei numerollisesti täysin kuvannut niitä ensimmäisen erän tapahtumia, sillä paikkoja oli molemmissa päissä. Me käytettiin nyt niitä paikkoja hyväksi, mitä on meillä aiemmin pudotuspeleissä jäänyt käyttämättä, tuumi KooKoo-luotsi Juha Juujärvi maanantaisen pelin jälkeen.

Seuraavat erät olivat mikkeliläisten osalta paljon parempaa, mutta kouvolalaiset pelasivat ilman suuria riskejä välttäen jäähyjä, ja loppulukemiksi jäivät 6−2.

− Sarja on 1−0 tässä vaiheessa ja keskiviikkona lähdetään taas nolla-nollasta liikkeelle. Peliä täytyy pystyä parantamaan, mutta on tässä paljon hyviäkin elementtejä, Juujärvi muistutti.

Oman mausteensa otteluun tuo Kalevankankaan jään kunto. Tiistaina putkirikko vaurioitti pelikenttää todella pahasti, mutta ottelu pystyttäneen käymään normaalisti.

Jukurit-valmentaja Antti Pennanen ei vielä finaaliavauksen jälkeen osannut sanoa, kumpi maalivahtikaksikosta Oskari Setänen - Tadeas Galansky aloittaa tolppien välissä. KooKoon maalinsuulla jatkanee kiitettävästi pudotuspeleissä torjunut Mikko Rämö.

Seuraa Heitä

Jesse Jyrkkiö #4 |

Puolustaja

Aiheutti molemmat Jukureiden maalit Kouvolassa. Loistaa hyökkäyspäässä, mutta puolustamiseen kaivattaisiin huolellisuutta.

Pentti Nöyränen #15 |

Laitahyökkääjä

Tekee hommia molempiin suuntiin ja kantaa päässään joukkueen kultakypärää. Iski maalin finaaliavauksessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle