Jukurien murskaava kotivire uhkaa jatkua

MESTIS / Ennakko
KeuPalla on perjantaina kovat paikat, sillä Jukurit on lokakuusta asti ollut lyömätön kotijoukkue.
Kuva © Antti Varonen
Hurjassa kotivireessä oleva Jukurit saa vastaansa tappiollisia vierasesityksiä esittäneen KeuPan. Kalevankangas oli viime kaudella KeuPalle ylitsepääsemätön este, eikä Jukurit varmasti tee vierailua tälläkään kaudella mukavaksi.

Jatkuuko murskaava kotivire?

Jukurit on ollut kotikaukalossaan kuluvalla kaudella murskaava, sillä sen edellinen kotitappio on lokakuun puolivälistä. Sen jälkeen joukkue on pelannut 10 kotiottelua ja voittanut niistä jokaisen varsinaisella peliajalla maalieron ollessa tyrmäävä 56-18.

Huomionarvoista on myös se, että Jukurit on näissä kamppailuissa ollut tappioasemassa vain kolmesti, joten mikkeliläisryhmä on ollut useimmiten aloitteen tekevä osapuoli.

Joko vihdoin voitettaisiin vieraissa?

Keuruulaisryhmän vieraspelaaminen on ollut vastaavasti viime aikoina todella alavireistä, sillä viimeiset 10 vieraspeliä ovat tuoneet vain kolme voittoa ja vierastappioiden putki on venähtänyt jo viiden ottelun mittaiseksi.

KeuPa-käskijä Ville Nieminen harmitteli keskiviikkoisen Hermes-tappion jälkeen, että joukkue ei ollut valmis taistelemaan alusta asti ja samoja piirteitä on ollut havaittavissa aiemminkin. Jukureita vastaan tappioasemaan joutuminen on ollut kova paikka lähes jokaiselle joukkueelle, joten perjantaina joukkueen on syytä olla hereillä avauskiekosta lähtien.

Uusi kausi, uudet kujeet

Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kahdesti Keuruulla, joista voitot on tasattu. KeuPa vei kauden ensimmäisen kohtaamisen 4-2-numeroin, mutta toisessa kohtaamisessa Jukurit nappasi ensimmäisen voittonsa runkosarjassa Keuruulta 1-2-lukemin.

KeuPa ja Jukurit kohtasivat viime kaudella Mikkelissä viidesti ja Jukurit vei kaikki kohtaamiset maalierolla 27-2. Keuruulaisryhmällä on edessään siis ison peikon kaataminen, mikäli pisteitä mielitään kotimatkalle mukaan ottaa.

Seuraa Heitä

Jarno Pavén #55 |

Puolustaja

Kiekollinen puolustaja on parantanut otteitaan kauden edetessä ja edellisessä ottelussa TUTOa vastaan tehtaili tehot 1+2. Jatkuuko tehoilu KeuPan kustannuksella?

Juuso Mörsky #77 |

Laitahyökkääjä

Keuruulaisten kultakypärä on tehtaillut kahdessa edellisessä pelissä tehot 1+3. Onnistumisia kaivataan myös Jukureita vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle