Syvällä uiva lohi kovan mittarin testiin

MESTIS / Ennakko
Palve on ollut viime aikoina hyvässä iskussa.
Jukurit ja Kiekko-Vantaa iskevät toista kertaa kuluvalla kaudella vastakkain keskiviikkoillan kamppailussa. Edelliskerralla lohipaidat nappasivat kotikaukalossaan täyden pistepotin, mutta sen jälkeen molempien tuloksissa on tapahtunut täyskäännös.

Jukurit lähtee keskiviikon kamppailuun hyvässä liidossa, sillä mikkeliläisryhmä on kuntopuntarin kärjessä ja päässyt pisteille yhdeksässä peräkkäisessä kamppailussa. Edellisen kerran joukkue jäi pisteittä lokakuun alkupuolella juuri Kiekko-Vantaan vieraana.

Yksi syistä vahvoille otteille on ollut mikkeliläisryhmän erikoistilannepelaaminen. Joukkue on tehnyt sarjassa 18 ylivoimamaalia, mikä oikeuttaa tilaston kärkisijaan. Vastaavasti yhdeksän ottelun pisteputken aikana Jukureiden pelatessa alivoimalla on joukkueen verkkoihin tehty vain kolme maalia, mikä kertoo myös alivoiman toimineen.

− Kova mittari ja hyvä haaste meille. Taitaa olla sen edellisen meille kärsityn tappion jälkeen kuntopuntarin perusteella tämän sarjan kovin joukkue, ennakoi Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä keskiviikon kamppailua.

Oula Palven ja Joonas Sammalmaan muodostama tehoduo on ollut joukkueen kovin syömähammas, mutta ratkaisukykyä löytyy jokaisesta ketjusta. Taukoa edeltäneessä LeKi-pelissä 1+1-tehot merkkauttanut Frank Gymer ja lokakuun aikana peräti 11 tehopistettä koonnut puolustaja Teemu Suhonen ovat vaarallisia pelaajia päästessään hyökkäysalueelle.

− Hyvin luisteleva ja taisteleva joukkue on vastassa. Jokainen tilanne pitää pelata täysillä, jos haluamme pisteitä Mikkelistä ryöstää, analysoi Jukureitakin urallaan edustanut vantaalaishyökkääjä Joel Lehtinen.

Mikkeliläisryhmän kokoonpanoon ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Tauon aikana juniorimaajoukkueiden mukana olleet Gymer ja Atte sekä Miro Mäkinen palasivat jo joukkueen vahvuuteen ja ovat keskiviikkona käytettävissä.

Maalinteon kanssa tuskaileva vieras

Jos ovat Jukureiden otteet olleet alkukauden konttauksen jälkeen vahvoja, on vierasjoukkue Kiekko-Vantaan suunta ollut aivan päinvastainen.

Alkukaudesta aivan sarjan kärkisijoilla heilunut vantaalaisjoukkue on neljän ottelun tappioputkessa ja edellisistä kahdeksasta pelistä joukkueen pistetili on karttunut vain viidellä pisteellä.

Viime aikoina maalinteko on tuottanut lohipaidoille suuria vaikeuksia ja kiekko ei ole mennyt maaliin hyvistäkään paikoista. Hyökkäyspää koki tauon aikana myös kovan menetyksen, kun joukkueen ykkössentteri Tomi Tuomisto sai sopimuksen HIFK:hon.

− Ei tule helpolla pisteet, eikä maalit. Jostain syystä meillä on tällä hetkellä aikamoinen tuska tuossa maalin tekemisessä. Kyllä tuossa 60-minuuttisella olisi pitänyt useampi tehdä kuin se yksi, harmitteli Mälkiä RoKi-kamppailun jälkeen.

Vantaalaisten tehoketjuna on häärinyt Aleksi Järvinen-Teemu Mielonen-Nico Friman, mutta muiltakin ketjuilta kaivattaisiin tehoja. Puolustuspelaamisessakin on petrattavaa, sillä varsinkin paineen alla pelaaminen on tuottanut vaikeuksia vantaalaispuolustukselle.

Mikkelin vierailulta vantaalaisryhmän kokoonpanosta loukkaantumisten vuoksi puuttuvat hyökkääjät Janne Öfverström, Julius Rantaeskola ja Ville Heikkinen, puolustaja Lassi Raitanen sekä maalivahti Jani Kautto. HIFK:sta lohipaidat saavat avuksi puolustajakaksikko Juuso Salmi-Sebastian Mobergin lisäksi hyökkääjä Panu Miehon.

Seuraa Heitä

Frank Gymer #10 |

Keskushyökkääjä

Taiturimainen hyökkääjä iski LeKiä vastaan kaksi tehopistettä. Jatkuuko vikkeläjalkaisen hyökkääjän pistetehtailu K-Vantaan kustannuksella?

Teemu Mielonen #11 |

Keskushyökkääjä

Läpimurtokauttaan pelaava Mielonen johtaa vantaalaisten tehoketjua. Tehojen lisäksi pienikokoinen hyökkääjä kykenee myös fyysisempään peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle