Kestääkö Akatemian syysvire Mikkelin keskiviikkoillassa?

MESTIS / Ennakko
Dennis Saikkonen aloittanee keskiviikkona Akatemian maalilla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Avausviikon jälkeen Mestiksen piikkipaikkaa pitävä JYP-Akatemia kohtaa runkosarjan toisena majailevan Jukurit. Kahdessa ottelussa kuusi pistettä napsineet jyväskyläläiset joutuvat Mikkelissä todelliseen testiin, sillä harjoituskaudella Jukurit möyhensi Akatemian kahteen otteeseen.

Kahdella voitolla kautensa aloittanut JYP-Akatemia on ollut vahvassa syysvireessä kauden alkumetreillä. KeuPan  5-4 vieraissa avauskierroksella voittaneet jyväskyläläiset jatkoivat lauantaina kauttansa voitokkaasti, kun SaPKo kaatui kotiavauksessa lukemin 7-4. Hurrikaaniryhmä oli savonlinnalaisille todella tyly isäntä iskien ensimmäiseen 14 minuuttiin peräti neljä maalia. 

Akatemia on saanut heti kauden alkuun nuorelle joukkueelle tärkeitä onnistumisia, kun kahdessa ensimmäisessä ottelussa seitsemän eri pelaajaa pääsi heiluttamaan vastustajan maaliverkkoja. Terävimmässä iskussa jyväskyläläismiehistöstä on ollut 19-vuotias Henri Kanninen, joka on iskenyt heti alkukaudesta kolme maalia ja yhden syöttöpisteen. 

Mikkelin Jukurit aloitti kautensa 3-4-tappiolla voittomaalikilpailun jälkeen TUTOa vastaan, mutta perjantaina mikkeliläiset pääsivät avaamaan voittosarakkeensa Kajaanin Hokin kustannuksella lukemin 4-3. Perjantaina jäähyjen sävyttämässä ottelussa mikkeliläisten ylivoima toimi todella tehokkaasti, sillä Jukureiden kaikki neljä maalia syntyivät ylivoimalla.

Harjoituskaudella Jukurit oli todella ikävä vastustaja Akatemialle, sillä mikkeliläiset pöllyttivät hurrikaaniryhmää kahdessa ottelussa lukemin 8-0 ja 5-2. Jukuripaidat sortuivat ottamaan Hokkia vastaan erittäin paljon jäähyjä, johon kotijoukkue tulee varmasti kiinnittämään huomiota Mikkelin keskiviikkoillassa.

Mikkeliläisten tehokkaimpana pelaajana alkukaudesta on häärinyt Akatemiassakin viime kaudella pelannut Oula Palve kolmella tehopisteellä. Lisämausteensa illan otteluun tuo viime kaudella Akatemian kultakypärää kantaneen Riku Pitkäsen pelaaminen ensimmäistä kertaa runkosarjassa vanhaa seuraansa vastaan.

JYP-Akatemian loukkaantumistilanne on ollut alkukaudesta hyvä, mutta tiistaina JYPin paidassa liigadebyyttinsä tehnyt 17-vuotias Sami Niku puuttunee keskiviikkona Akatemian puolustusosastosta. Juuso Akkanen ja Juuso Sipola jatkavat Jukureiden sairasosastolla. Myös Teemu Turunen on poissa kotijoukkueen vahvuudesta ylioppilaskirjoitusten takia.

Seuraa Heitä

Henri Kanninen #45 |

Keskushyökkääjä

19-vuotias hyökkääjälupaus on ollut loistavassa vireessä kauden ensimetreillä.

Riku Pitkänen #27 |

Laitahyökkääjä

Akatemian riveissä loistavaa jälkeä tehnyt Pitkänen kohtaa vanhan seuransa ensimmäistä kertaa Mestiksen runkosarjassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle