Ryhdistäytyykö Hokki kärkikamppailuun?

MESTIS / Ennakko
Perjantaina Mikkelissä taistellaan kärkikamppailun merkeissä.
Kuva © M.Oksanen
Perjantai-iltana Mikkelissä nähdään kärkikamppailu, kun keskiviikkona takaisin voittokantaan palannut Jukurit ja Hokki ottavat mittaa toisistaan.

Laajalti onnistumisia maalinteossa

Koko alkukauden Jukureiden vahvuus on ollut maalinteko. Vaikka viidessä edellisessä ottelussa Jukurit onkin jäänyt kahdesti vain yhteen tehtyyn maaliin, on joukkue vastapainoisesti pystynyt lyömään suuretkin maalimäärät valotaululle.

Edellisessä ottelussa Peliittoja vastaan Jukurit palasi voittokantaan iskien peräti kahdeksan maalia. Jukureiden kannalta katsottuna alku oli hieman vaisu, mutta jo toisessa erässä mikkeliläisten koneet käynnistyivät, eikä Peliitat onnistunut pysäyttämään laajalla rintamalla maalinteossa onnistunutta Jukurit-joukkuetta.

Mihin menet, Hokki?

Viimeiseen viiteen peliin Hokki on saalistanut ainoastaan kaksi voittoa, eikä alkukaudella loistavasta pelivireestä ole ollut muutamassa viime ottelussa tietoakaan.

Huono pelaaminen on kulminoitunut niin ikään joukkueen "nimimiehiin", jotka Hokki-käskijä Jari Laukkanen joutuikin penkittämään tappiollisessa Hermes-ottelussa. Hokilla riittänee paljon työtä, mikäli haluavat taistella voitosta Jukureita vastaan.

Jälleen jatkoille?

Perjantain kohtaaminen on joukkueiden välillä kauden neljäs. Kolmesta aiemmasta ottelusta kahdesti paremmuutta ollaan jouduttu ratkaisemaan jatkoajalla, joissa kumpikin on voittanut kertaalleen maalein 3-2.

Ainoan voiton varsinaisella peliajalla nappasi Jukurit, joka vei marraskuun loppupuolella pisteet Kajaanista luvuin 0-3.

 

Seuraa Heitä

Teemu Turunen #77 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Kahteen viime otteluun tehot 3+1 viimeistellyt Turunen pystyy nousemaan ratkaisijan rooliin. Taitava hyökkääjä on kuluvalla kaudella jo rikkonut viime kauden pistemääränsä ja etenee kohti uusia kymmenlukuja.

Antti Lehtonen #35 |

Maalivahti

Hokin maalivahti Antti Lehtonen on esiintynyt vakuuttavasti Jukureita vastaan pelaamissaan otteluissa. Perjantaina Lehtosta mitataan jälleen, kun vastaan asettuu hyvin maalinteossa onnistunut Jukurit-joukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle