Joko SaPKo herää heimosotaan?

MESTIS / Ennakko
Jokipojat on kovassa vireessä, mutta kotikentällä ilme on ollut hivenen nihkeämpi.
Heimosodaksikin taannoin tituleerattu Jokipoikien ja SaPKon vääntö näkee keskiviikkona runkosarjan toisen ja harjoituspelit laskettuna kauden neljännen lukunsa. Jokaisella kerralla Jokipojat on poistunut kaukalosta voittajana.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran puolitoista viikkoa sitten Savonlinnassa, jossa Jokipojat juhli maukasta 5−1-vierasvoittoa. Harjoituskaudella SaPKo otti käkättimeen lukemin 5−3 ja 4−3.

− Viimeksi me pelasimme joukkueena paremmin, mutta SaPKo on varmasti ottanut siitä opikseen. Pelasimme todella hyvää ja laadukasta puolustuspeliä, ja samalla tavalla pitää jatkaa nytkin. Ja maalille pitää puolestaan mennä hyökkäyspäässä hanakasti. Maalipaikkoja pitää saada, joensuulaisten päävalmentaja Ari Aaltonen summaa seuran verkkosivuilla.

Kummankin joukkueen kausi on alkanut varsin mukavissa merkeissä. Jokipojat hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta viidestä seuraavasta ottelusta saldoksi on tullut neljä voittoa. Viikonlopun vieraspelireissu Lempäälään ja Heinolaan toi komeasti kaksi voittoa ja viisi pistettä.

Jokipoikien rutiini kotikentällään onkin vielä kysymysmerkki: vain KeuPaa vastaan se onnistui pelaamaan tasaisen kuusikymmenminuuttisen. Sekä JYP-Akatemiaa että Jukureita vastaan vierasjoukkue karkasi jo neljän maalin karkumatkalle ennen ärjypaitojen kiriä.

Myös SaPKon viime viikko meni tulosten valossa otollisesti, kun se onnistui kukistamaan kotonaan sekä Peliitat että Hermeksen. Keskiviikkona Peliitat kaatui jämäkän esityksen myötä, mutta Hermestä vastaan ilme oli huomattavasti nihkeämpi. SaPKon maalilla Olli Kälkäjä oli nihkeästä ottelusta huolimatta mies paikallaan.

− SaPKo on vaarallinen. Vaikka viimeksi voitettiinkin selkeästi, niin ei heitä voi yhtään aliarvioida. Hyökkääjät irtoavat heillä terävästi vastaiskuihin, ja niitä varten pitää olla hereillä, Aaltonen korostaa.

Jokipoikien kokoonpanossa nähdään vain pieniä viilauksia. SaPKo-vieraspelissä ensimmäisen Mestis-maalinsa tintannut Joni Muranen on flunssan takia sivussa, kun taas A-juniorien mukana ollut hyökkääjä Teemu Holttinen palaa edustusjoukkueen kokoonpanoon.

SaiPan mukana ollut puolustaja Miika Huhtanen taas palaa pässipaitoihin.

Seuraa Heitä

Teemu Lepaus #75 |

Laitahyökkääjä

Lepaus teki viime ottelussa takaa-ajon päätteeksi tärkeän tasoitusmaalin. Nouseeko mies myös Mehtimäellä loppuhetkillä esiin?

Iiro Mäntylä #26 |

Puolustaja

Jokipoikien ja SaPKon kohtaamiset ovat perinteisesti varsi kuumia vääntöjä. Mäntylä taas on kotijoukkueen kovin kuumakalle, jonka rooli varsinkin maalinedusluutimisessa on merkittävä.

» Lähetä palautetta toimitukselle