Peliitat toipumaan viikonlopun selkäsaunasta

MESTIS / Ennakko
Jokipoikien ja Peliittojen väliset kamppailut ovat olleet tiukkoja.
Jokipojat päättää pitkän kotipeliputkensa keskiviikkoiltana, kun Mehtimäelle saapuu Heinolan Peliitat. Joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset ovat venyneet voittolaukauksille asti.

Puolustus taas kasassa

Jokipojat on kärsinyt viime aikoina pahoista puolustuspään menetyksistä, mutta keskiviikkona kasassa näyttäisi olevan vankka kuusikko. Jo perjantain TUTO-ottelussa joukkueella oli kuusi puolustajaa, mutta nyt tilannetta helpottavat Antti Helannon loppukauden sopimus sekä Santeri Arousvan ja Joni Murasen saaminen takaisin sairastuvalta.

Joensuulaisjoukkue saa myös vakioveskarikaksikkonsa kehiin, kun Mikael Edelmannkin on parantunut pelikuntoon. 

Vaikuttaako viikonlopun vaisuus?

Viimeistä pudotuspelisijaa pitävän Peliittojen osalta viime viikonloppu meni penkin alle. Ensin SaPKo kävi murskaamassa heinolalaissakin tylyin 0−7-lukemin, ja lauantainen kuuden pinnan kamppailu KeuPan vieraana päättyi keuruulaisten 3−2-kotivoittoon.

Peliittamiehistö onkin ajautunut jo neljän ottelun tappioputkeen.

Historia isäntien puolella

Joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset päättyivät kumpikin Jokipoikien voittoon, mutta vasta voittolaukauksilla. Kummallakin kerralla Jokipojat kiri kiinni heinolalaisten johtoaseman, ja Joensuussa pelatussa ottelussa Peliitat menetti kolmen maalin johtoasemansa.

Kahdeksasta edellisestä Mehtimäen-kohtaamisesta Jokipojat on vienyt nimiinsä seitsemän.

Seuraa Heitä

Santeri Arousva #28 |

Puolustaja

Peruspuolustaja palaa kehiin pitkän paussin jälkeen. Arousva on ollut kaikin puolin yksi ärjypaitojen kauden positiivisimmista yllättäjistä.

Juuso Perttilä #20 |

Hyökkääjä

Suomi-sarjassa pisteitä vuodesta toiseen takonut Perttilä hyppäsi loppukaudeksi peliittakelkkaan. Jo ensimmäiset ottelut ovat vakuuttaneet.

» Lähetä palautetta toimitukselle