Tukaluudesta eroon tauon kynnyksellä?

MESTIS / Ennakko
Hermes on ollut hankala ohitettava Jokipojille.
Jokipojat ja Hermes lähtevät miltei kahden viikon mittaiselle tauolle lauantaisen Mehtimäen-kohtaamisensa jälkeen. Jokipoikien niskaa painaa neljän ottelun tappioputki, kun taas Hermes saapuu Joensuuhun suoraan sarjakärjen kynsistä.

Neljästä Jokipoikien tappiosta kolme on tullut vasta jatkoajalla, mutta ilmeessä on silti rutkasti parannettavaa. Joukkue on turhan monesti herännyt taisteluun vasta päätöserässä, pahimmillaan vasta muutamalla viimeisellä minuutilla.

Keskiviikkona joensuulaiset menettivät päätöserässä kahden maalin johtoaseman ja taipuivat 5−6-jatkoaikatappioon. Tökkinyt maalinteko sentään toimi, mutta ottelusta jäi muuten huono maku joensuulaisleiriin.

− Tuosta vaan kaikkien pitää pystyä parantamaan. Niin puolustus- kuin maalivahtipelin, kuin myös hyökkäyksenkin. Harmi, että menetettiin ihan turhan takia pisteitä. Eteenpäin on mentävä ja turha taaksepäin itkeä, ei se siitä parane, päävalmentaja Ari Aaltonen sanoi verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Hermeksellä taas on kulkenut ennen kaikkea kotikaukaloissa, mutta sarjakolmonen on venynyt hyvin myös vieraissa. Perjantaina sarjakärki SaPKo oli helisemässä Savonlinnassa, mutta Hermes ei pystynyt vääntäytymään tasoihin vaan jäi 2–3-tappioon. Kummatkin kokkolalaisten maalit iski Viljami Wacklin entistä seuraansa vastaan.

Keskinäisissä kohtaamisissa Hermes pääsi niskan päälle kuluvan vuoden ensimmäisessä ottelussa Kokkolassa. Syksyllä kummatkin ottivat vieraissa jatkoaikavoitot, mutta tammikuun alussa Hermes murskasi Jokipojat päätöserän turvin selkein 7−2-numeroin.

Hermes tuo Joensuuhun maalivahti Mikael Edelmannin lisäksi toisen kotiyleisölle tutun pelaajan, Jesse Jormanaisen. Joensuulaishyökkääjä Jormanainen palasi Hermeksen paitaan Norjasta taannoin.

Seuraa Heitä

Samu Pitkänen #44 |

Laitahyökkääjä

Paluumuuttaja ei ole päässyt vielä viime kauden tasolleen, mutta Rovaniemellä uuden muodon saanut ykkösvitja Pitkäsen johdolla osui kahdesti.

Jesse Jormanainen #21 |

Laitahyökkääjä

Joensuulainen palaa tuttuun halliin Hermeksen paidassa. Alempien ketjujen jyrä kirjautti Savonlinnassa yhden syöttöpinnan.

» Lähetä palautetta toimitukselle