Nollaako Rasmus Tirronen myös Jokipojat?

MESTIS / Ennakko
Huokuuko Tirronen viileyttä myös Mehtimäen kaukalossa?
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin Rasmus Tirronen pelasi perjantaina Iisalmessa jo kauden viidennen nollapelinsä. Kolmen ottelun tappioputkeen ajautunut Jokipojat yrittää murtaa Tirrosen tiiliseinää kotikaukalossaan lauantaina.

Jokipojat ja Espoo United kohtasivat historiansa ensimmäistä kertaa lokakuun lopussa Espoossa. Tuolloin joensuulaiset kävivät ryöstöretkellä ja hakivat tasaisesta ottelusta voiton lukemin 2−4.

Kyseisen ottelun jälkeen espoolaisten alkukauden yskähdellyt kone lähti kunnolla käyntiin, ja saldona on kuudesta ottelusta viisi voittoa. Ainoa tappio tuli sekin vasta voittolaukauskilpailussa Kiekko-Vantaata vastaan.

Joensuulaisryhmällä taas viisari on osoittanut vastakkaiseen suuntaan joukkueen hävittyä neljästä viimeisestä ottelustaan kolme.

Kuka ottaa ärjymiehistön komentoonsa lauantaina?

Epätasaisuus otteluiden sisällä on vaivannut Jokipoikia viime aikoina. Kahdessa edellisessä ottelussa joukkue on pelannut surkeasti toiset erät ja päästänyt vastustajan niissä karkumatkalle.

Sitä vastoin kolmansissa erissä joensuulaiset ovat saaneet kirivaihteen päälle, mutta tämä ei ole enää riittänyt pisteille. Voittokantaan paluu lauantaina vaatii joukkueelta eheämpää suoritusta läpi ottelun.

Perjantaisesta JYP-Akatemia-vierasottelusta Jokipoikien pääluotsi Ari Aaltonen oli sairauden vuoksi sivussa, ja kakkosluotsi Eemeli Parikka oli henkilökohtaisten syiden takia estynyt vierasmatkasta.

Joukkueen peräsimeen kutsuttiin pikahälytyksellä A-nuorten valmentaja Mikko Fisk. Tuuraajana toiminut Fisk ei verkkolehti Mehtimäkeläisen mukaan ollut Akatemia-ottelun jälkeen tietoinen lauantain valmentajakuviosta.

Samuel Jukurin pelattua perjantaina Jyväskylässä on todennäköistä, että Juho Ratilainen aloittaa maalilla lauantaina. Joensuulaisilta on muutoinkin odotettavissa pieniä kokoonpanomuutoksia tuplaviikonlopun rasituksen keventämiseksi.

United tukkinut alakertansa - Tirronen liekeissä

Espoo Unitedin etenkin vieraskaukalossa kangerrellut pelaaminen on muuttanut kurssiaan, ja joukkue on alkanut vihdoin hakea pisteitä tien päältä.

Espoolaisten viime aikojen menestyksen salaisuus löytyy pitkälti joukkueen alakerrasta. Joukkueen puolustuspeliin on löytynyt toivottua tiiviyttä, eikä vastustajat ole päässeet enää yhtä helposti parhaille tekopaikoille kuin aivan alkukaudesta.

Viimeisenä lukkona toiminut maalivahti Rasmus Tirronen on pelannut EU:n maalilla erinomaisesti. Perjantaina IPK:n nollannut vahti on pelannut tällä kaudella jo huimat viisi nollapeliä 17 ottelussa. Kolme näistä on tullut viidessä viime ottelussa.

Positiivista Unitedin pelissä on myös ollut se, että joukkueelta on löytynyt ratkaisuvoimaa useammasta kentästä. Joukkueen hyökkäyskalusto on pitkäaikaispotilas Kim Hirschovitsia lukuun ottamatta pysynyt terveenä. Puolustuspäästä joukkueelta puuttuu kuitenkin TUTO-ottelussa loukkaantunut avainpuolustaja Sebastian Moberg.

Seuraa Heitä

Oskari Lehtinen #58 |

Laitahyökkääjä

Voimahyökkääjä on ollut joukkueen pirteimpiä pelaajia viime otteluissa. Osuisiko jälleen tolppien väliin?

Rasmus Tirronen #32 | Linz

Maalivahti

Viisi päästettyä maalia ja kolme nollapeliä viidessä viime ottelussa. Tirronen on tällä hetkellä EU:n kantavia voimia ja antaa omilleen mahdollisuuden voittaa joka ilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle