Kaksi ailahtelevasti pelaavaa joukkuetta kohtaa Iisalmen illassa

MESTIS / Ennakko
Jaakko Heiskanen on ollut IPK:n viime peleissä näkyvässä roolissa. Mieheltä tarvitaan samoja otteita myös keskiviikkona, mikäli RoKi halutaan kaataa.
Kuva © Janne Falck
Iisalmeen vieraisille keskiviikkona saapuvan RoKin on mahdollisuus voitolla venyttää ero Peli-Karhuihin kuuteen pisteeseen. Kovana kotijoukkueena tunnettu karhulauma onkin ottelun alla haavoitettu, sillä joukkueelta puuttuu kokoonpanosta kaksi runkopuolustajaa.

Keskiviikkona Iisalmen Kankaan montussa kohtaa kaksi ailahtelevasti pelannutta joukkuetta. IPK on ollut vahva kotonaan, mutta lauantaina TUTO oli vierailijana vahvempi. Sitä ennen IPK pystyi nappaamaan ensimmäisen vierasvoittonsa Mehtimäellä, kun se puolusti Jokipojat kumoon lukemin 2-0.

RoKi löi puolestaan toissa lauantaina JYP-Akatemian peräti 5-1, mutta on sen jälkeen kokenut kaksi niukkaa tappiota. Kokonaisuutena napapiirin pojat ovat parantaneet kauden edetessä, vaikka niukkojen tappioiden takia hyvä peli-ilme ei vielä ole näkynyt pistesarakkeessa.

IPK:n puolustusta koitellaan

Kotijoukkue IPK on elänyt pitkälti hyvän koti-ilmeensä ansioista. Kovaa paineistava karhulauma on suojellut maaliaan esimerkillisesti ja iskenyt vastustajan päätyyn nopeasti ja voimalla. Nyt joukkue kuitenkin lähtee peliin varsin vajaalla pakkikalustolla.

Janne Pälve on ollut kokoonpanosta poissa jo tovin, ja viime ottelussa pahan näköisesti taklaustilanteessa olkapää edellä laitaan lentänyt kapteeni Otto Huttunen lähti toipilasosastolle kenties koko loppuvuodeksi. Pahasti kättään jäältä poistuessaan roikottanut Huttunen särki tilanteessa mitä todennäköisemmin olkapäätään, joka joukkuetta lähellä olevien lähteiden mukaan on käynyt pois paikaltaan. Janne Pälve potee niin ikään ylävartalovammaa ja on poissa ainakin vielä keskiviikon kamppailusta. Joukkueen johto on pelaajien tilanteesta varsin vähäsanainen.

− Molemmat pelaajat kärsivät ylävartalovammasta. Pälve on poissa toistaiseksi ja tilannetta seurataan päivittäin. Huttusella ennuste on noin kuusi viikkoa, mikä tarkentuu ajan myötä, joukkueen viestintäpäällikkö Eetu Qvist kommentoi.

Tiistai-iltaan mennessä ei mahdollisista KalPa-lainoista ollut tietoa, mutta Joonas Lyytisen loukkaantumisen myötä pakkiosastolle tuskin apuja sieltä suunnalta saadaan. IPK:n iskukyky piileekin erityisesti Jaakko Heiskasen johtaman kolmikon ja yhteispelinsä pikku hiljaa löytäneen kaksikon Aatu Hämäläinen ja Juha Virtanen harteilla.

Vieraspeliä parantamaan

Jos kotijoukkue IPK on yskähdellyt vieraissa, samaa voi sanoa RoKista. Kotona peli sujuu, mutta vieraissa pelaaminen on ollut ajoittain varovaista kyttäämistä, jossa arastellaan turhaan maalipaikoissa. Kokonaisuutena vieraiden peli on parantunut ja voittomaalikilpailutappio Hokille, ja viime hetken pompulla SaPKolle hävitty peli olivat jo osoituksia joukkueen tulemisesta.

Hyökkäyssuuntaan peli kulkee jo mallikkaasti ja tehot löytyvät etenkin kolmoskentästä, jossa Juhani Tamminen ja Olli-Matti Järvelä tekevät vahvaa jälkeä. Tästä osoituksena on Mestiksen pistepörssin kärkisija (Tamminen) ja viides tila (Järvelä). Niin ikään Peli-Karhujen tavoin alkukaudesta jäähykontrollin kanssa tuskaillut RoKi on löytänyt pelikuria myös sille osa-alueelle, eikä jäähyboksin ovi laula enää alkukierrosten malliin.

Parannettavaa joukkueelta löytyy puolestaan puolustuspelaamisessa, joka vaatii tiivistämistä ja loppuun asti pelaamista. Pahiten puolustuspelaaminen on ollut hukassa alkukauden kakkoskentässä aloittaneelta kolmikolta Daniel Vozenilek (-8), Harri Pälve (-5) ja Mikko Väänänen (-5). Kolmikosta Vozenilek onkin löytänyt itsensä heikkojen otteiden myötä viime peleissä neloskentästä.

Seuraa Heitä

Olli-Aleksi Pietilä #9 |

Laitahyökkääjä

Iskenyt tehot 4+5 ja on ollut muutenkin hyvä ja nostanut tasoaan. Esimerkillisesti puolustava hyökkääjä, joka on jokaisen valmentajan unelmapelaaja.

Aatu Hämäläinen #27 |

Keskushyökkääjä

Ainakin fanien keskuudessa kovin odotuksin IPK:n saapunut entinen suomenmestari, joka aloitti kauden vaisusti. Viime peleissä löytänyt uuden vaihteen peliinsä ja on jo sisäisen pistepörssin kolmantena tehoin 3+3.

» Lähetä palautetta toimitukselle